Nainen autoili humalassa Joensuuntiellä ja mies jäi kiinni rattijuopumuksesta Olavinkadulla Savonlinnassa

Molempia epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.

Arkisto

Savonlinnassa on jäänyt heti viikonlopun aluksi kiinni kaksi rattijuoppoa.
Savonlinnassa on jäänyt heti viikonlopun aluksi kiinni kaksi rattijuoppoa.

Nelikymppinen paikkakuntalainen nainen jäi kiinni rattijuopumuksesta Joensuuntiellä Savonlinnassa perjantaina iltapäivällä. Poliisipartio tavoitti naisen noin kello 17:n aikaan. 

Nainen puhalsi alkometriin lähes 2,4 promillen lukemat. Naisella ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Hän ajoi myös ylinopeutta. Poliisi havaitsi naisen ajavan 112 kilometrin tuntinopeutta alueella, jossa nopeusrajoituksena on  80 kilometriä tunnissa.

Poliisi epäilee kuljettajaa törkestä rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Savonlinnassa jäi kiinni rattijuoppo myös lauantaina. Keskellä yötä kello 01.35 aikaan nelikymppinen mies jäi poliisin haaviin Olavinkadulla. Mies puhalsi tarkkuusalkometriin tuloksen, joka vastaa 1,7 promillea.

Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, Itä-Suomen poliisi tiedottaa.