Heli Järvinen: Hallituskriisi jättää jälkensä — "Historialla on pitkät hännät"

Timo Seppäläinen

Heli Järvinen uskoo, että keskustan tämänviikkoinen toiminta aiheuttaa vaikeuksia jatkossa.
Heli Järvinen uskoo, että keskustan tämänviikkoinen toiminta aiheuttaa vaikeuksia jatkossa.

Savonlinnalainen kansanedustaja Heli Järvinen (vihr.) on edelleen sitä mieltä, että keskusta otti ison riskin ilmaistessaan epäluottamuksensa pääministeri Antti Rinteelle (sd.).

— Tämänkaltainen toiminta tietää vaikeuksia jatkossa. Sen vaikutukset eivät voi olla näkymättä, Järvinen sanoo.

Järvinen kuitenkin katsoo luottavaisesti tulevaan.

— Olen kohtalaisen varma, että hallitusohjelma pysyy samankaltaisena. Monet hallitusohjelman hankkeet on jo saatu liikkeelle, Järvinen sanoo.

— Koko ajan on kuitenkin monenlaista hienosäätöä erilaisissa päätöksissä, ja niissä nämä tapahtumat varmasti näkyvät.

Järvinen myös arvelee, että jos Anneli Jäätteenmäkeä (kesk.) ei vuonna 2003 olisi laitettu eroamaan pääministerin tehtävästä, tilanne olisi nytkin voinut olla toinen.

— Historialla on pitkät hännät.

Maanantaina Järvinen sanoi keskustan pelaavan aikamoista mustaapekkaa. Silloin Rinne ei vielä ollut päättänyt erota. Pelkona Järvisen mukaan oli, että keskustan toiminnan seurauksena olisi voinut olla jopa uudet vaalit, joissa keskusta olisi hävinnyt eniten.