Savonlinnassa nähdään enemmän tarvetta kaupunkipyörille ja vuokrasoutuveneille, kuin sähköpotkulaudoille: ”Lähtisin ennemmin hakemaan jotain uutta meidän vahvuuksistamme käsin”, toteaa Savonlinnan seudun matkailun toimitusjohtaja

Alan suurin suomalaisyritys toivoo paikallisten yrittäjien investoivan sähköpotkulautoihin, eli skuutteihin.

Tuija Pauhu

Kuvituskuva.
Kuvituskuva.

Sähköpotkulaudat eli skuutit ovat olleet menneenä kesänä paljon otsikoissa. Suomen suurimmissa kaupungeissa skuutteja vuokraavat jo useat firmat.

Markkinoilla on useita kansainvälisiä toimijoita. Suomalaisyrityksistä laajimmin alalla on Hoop-vuokraamo. Sen pohjoismaisen liiketoiminnan johtaja Ville Väätäinen uskoo vuokrausbisneksen laajenevan ensi kesäksi uusiin kaupunkeihin.

— Pari kaupunkia on ilmaissut voivansa olla mukana investoimassa siihen, että heille saataisiin vuokraustoimintaa. Julkiset hankinnat ovat kuitenkin työläitä kilpailutuslakien ja muiden takia, Väätäinen toteaa.

Savonlinnan seudun matkailun toimitusjohtaja Jaana Komi kallistuu enemmän kaupunkipyörien puoleen.

— Kaupunkipyörille voisi olla tarvetta, sillä meillä on täällä kesäaikaan paljon esimerkiksi oopperan väkeä töissä, Komi miettii.

— Meillä liikkuminen on enemmän slow down -tyyppistä hidasta nautiskelua. Haluamme, että ihmiset nauttisivat tästä kauniista kaupungistamme ja sen maisemista. En usko, että esimerkiksi puistoteillä liikkuvat ilahtuisivat sähköpotkulaudoista.

Vesistöjen keskellä olevaan kaupunkiin sopisivat Komin mielestä myös vuokrattavat soutuveneet.

— Joissain rannikkokaupungeissa olen nähnyt sellaisia. Meilläkin tällainen voisi toimia hyvin. Lähtisin ennemmin hakemaan jotain uutta meidän vahvuuksistamme käsin, Komi toteaa.

Toistaiseksi skuutteja on ollut saatavilla suurissa kasvukeskuksissa. Pienempiin kaupunkeihin haetaan mahdollisesti erilaisia toimintamalleja kuin Suomessa on tähän asti nähty.

— On mielenkiintoista nähdä, mitä ensi kesänä tapahtuu. Esimerkiksi meillä Hoopissa kehitetään mallia, jossa haetaan paikallisia yrittäjiä investoimaan osaan kalustosta. Me tarjoaisimme sitten järjestelmät, prosessit ja hallinnon tuen, mutta yrittäjät operoisivat paikallisesti.

Väätäisen mukaan yhteistyön suuruusluokkana voisi olla esimerkiksi se, että kaupunki investoisi puolet aloituskustannuksista. Kaupunkikohtaisen laitemäärän pitäisi Väätäisen arvion mukaan olla vähintään kahdensadan skuutin luokkaa, jotta niiden kattavuus olisi riittävä.

Sähköpotkulautojen turvallisuus tai sen puute on herättänyt vilkasta keskustelua. STT:n mukaan Helsingin kantakaupungin päivystyksestä vastaavaan Haartmanin sairaalaan on tullut kesän aikana jo yli 150 ihmistä sähköpotkulautailusta johtuvien vammojen takia.

Väätäinen myöntää myös liikennekulttuurin olevan skuuttien suhteen vielä keskeneräistä. Hän kaipaa kaupungeilta aktiivisuutta ja selkeitä ohjeistuksia skuuttien käytölle.

— Pysäköinti ja jalkakäytävillä ajaminen ovat tällä hetkellä iso haaste. Laitteita pysäköidään väärin, ja niillä ajetaan väärissä paikoissa, Väätäinen toteaa.

Sovellus ja minuuttitaksa

Vuokrakäytössä olevien sähköpotkulautojen minuuttitaksa on Helsingissä 15—30 senttiä minuutilta.Lisäksi vuokraaja maksaa firmasta riippuen yleensä euron avaus- tai pysäköintimaksun.Vuokrauspalvelut toimivat erillisillä sovelluksilla, minkä lisäksi osassa laitteissa on kännykällä luettavat QR-koodit.