Tiesitkö, että Tauno Palonkin kanssa näytellyt elokuvatähti Tuulikki Paananen oli savonlinnalaissyntyinen?

Tiedätkö, kauanko suosikkinäyttelijä asui pikkulapsena Savonlinnassa ja miksi perhe oli kaupungissa?

Tiesitkö, että Tauno Palonkin kanssa näytellyt elokuvatähti Tuulikki Paananen oli savonlinnalaissyntyinen?

Savonlinnan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Matti-Pekka Parkkinen (kesk.) muisti uudenvuodenpuheessaan elokuvanäyttelijä Tuulikki Paanasta, joka tunnetaan muun muassa rooleistaan elokuvista Jääkärin morsian, Juha ja Mieheke.

Paanasen syntymästä tuli helmikuussa 2015 kuluneeksi sata vuotta. Hän oli syntynyt Savonlinnassa. Parkkinen ei tiedä asiasta paljon enempää.

– Jossain vaiheessa kuulin, että hän on syntynyt täällä. Ajattelin silloin, että hänen syntymänsä satavuotisjuhla pitää jotenkin kaupunginssa noteerata. Joulun seutuun televisiossa esitettiin elokuva Mieheke. Katsoin sen ja huomasin, että hän oli hyvä näyttelijä. Samalla juolahti mieleen, että hänen juhlavuotensa on melkein vierähtänyt, Parkkinen sanoo.

Parkkinen ehti kuin ehtikin mainita Paanasen juhlavuoden juhlapuheessaan ennen vuoden vaihtumista.

Tuulikki Paananen syntyi Savonlinnassa helmikuussa 1915. Hänen vanhempansa olivat viulisti Ernest Paananen Pihtiputaalta sekä amerikkalainen pianisti Fanny Bay.
Itä-Savolla ei ole tiedossaan, missä päin Savonlinnaa Paananen pikkulapsena asui. Vain se tiedetään, että hänen isänsä Ernest Paanasen sisar Tyyne Kähkönen ilmeisesti asui jossain vaiheessa Talvisalon tai Hernemäen tuntumassa.

Tuulikki Paananen oli nelivuotias, kun perhe muutti Suomesta Yhdysvaltoihin. Vuonna 1935 Tuulikki Paananen palasi Suomeen ja opetteli uudelleen suomen kielen. Hänen ensimmäinen elokuvansa oli Valentin Vaalan ohjaama Mieheke.
Mieheke oli eräänlainen jatko-osa elokuvalle Vaimoke, jossa Ansa Ikonen oli näytellyt Tauno Palon kanssa.

Verkkosivusto elokuvauutiset.fi:n mukaan Ansa Ikonen oli ennen Miehekkeen kuvauksia lähdössä Moskovaan opintomatkalle, joten Suomi-Filmin tuotantopäällikkö Risto Orko ilmoitti, ettei Ikonen voinut osallistua Miehekkeen kuvaamiseen.
Ikonen ehti sittenkin Moskovasta takaisin ennen kuvausten alkua, mutta siihen mennessä hänet oli jo korvattu Tuulikki Paanasella.

Paananen kohosi elokuvarooliensa myötä Suomessa kansansuosikiksi.
Vuonna 1940 Paananen palasi Yhdysvaltoihin. Hän muutti sieltä Havaijille vuonna 1959. Hän toimi Honolulussa muun muassa tanssin opettajana, matkatoimistovirkailijana ja kotirouvana, ilmenee Yleisradion dokumentista. Hän kuoli Honolulussa 59-vuotiaana vuonna 1974.

Juttuun liitetty kuva on Sotamuseon kokoelmista. Kuvan julkaisemisen ehdot on määritelty Creative Commonsin kansainvälisessä julkisessa lisenssissä.

Kerro meille, jos tiedät, missä päin Savonlinnaa suosikkinäyttelijä vietti osan lapsuudestaan ja miksi perhe asui juuri Savonlinnassa. Kerro myös, asuiko perhe Savonlinnassa täydet neljä vuotta vai pelkästään sen verran aikaa, että tytär ehti syntyä. Voit kommentoida tähän juttuun, mutta laita mieluusti yhteystietosi sähköpostiin jaana.hanninen@ita-savo.fi

Jaana Hänninen

Jaana Hänninen