Olavinkatua remontoidaan nyt molemmin puolin — autoilu käy ahtaaksi

Pilkkakoskenkadun risteys piti sulkea kokonaan, että mahtuu mitään tekemään.

Tuija Pauhu

Pilkkakoskenkatu on suljettu Olavinkadun remontin vuoksi.
Pilkkakoskenkatu on suljettu Olavinkadun remontin vuoksi.

Olavinkatua urakoiva Savonpirkka on aloittanut tämän suven työt myös kadun pohjoisreunalla. Eteläpuolella alettiin kaivaa jo kolmisen viikkoa sitten.

— Tämä pohjoispuoli on eri urakka. Piti aloittaa toukokuun alussa, mutta nyt ollaan vähän myöhässä, kertoo yrittäjä Minna Porola.

Kadun varresta on kaadettu puut ja seuraavaksi poistetaan asfaltit ja vaihdetaan massat.
— Tähän tulee samanlaista kivipintaa kuin kadun toisella puolella sekä Sokokselta Possenkadulle saakka punainen asfalttikaista. Pysäköintipaikkojahan ei tälle pohjoispuolelle tule, vaan kulku on tarkoitettu jalankulkijoille ja pyöräilijöille.

Puita kadun reunaan ei istuteta, mutta jonkinlaisia istutuksia laatikoihin sinne voidaan sijoittaa.

Pohjoispuolen urakan on määrä olla valmis syyskuun puolivälissä. Heinäkuussa työt keskeyttää oopperatauko.

Porolan mukaan isommilta yllätyksiltä on katuremontissa vältytty, mutta talvikelit alkoivat turhan aikaisin ja on ovat jatkuneet yllättävän pitkään.

— Ei se eilen paljon naurattanut, kun työmaalla piti ensimmäisenä ryhtyä lumitöihin.

Pilkkakoskenkadun ja Olavinkadun risteys on nyt suljettu ainakin pari viikkoa. Olavinkadun liikennettäkin pitää välillä ohjata murskeelle, että työtä mahdutaan tekemään.

— Ahdasta tulee. Minusta liikenne pitäisi sulkea, mutta kaupunki ei sitä halua. Savonlinnassa tehdään näitä risteysalueita pätkissä, ja aina joudutaan siirtämään liikennettä valmiille pinnalle liian aikaisin ja rakenteita väliaikaisesti tukemaan. Se on työlästä ja hidasta.

Osallistu keskusteluun

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.