Eksoottinen mandariinisorsa vierailee Riihisaaren rannoilla — ei anna sinisorsien hyppiä nokalleen

Korea itämainen vierailija on monen päiväkävelijän ihailun kohde.

Timo Seppäläinen

Juhlapukuaan parhaillaan kasvattava mandariinisorsakoiras on vaikuttava näky. Ellei tässä asussa käy ensi kevään soidenmenoissa flaksi, niin ei sitten millään.
Juhlapukuaan parhaillaan kasvattava mandariinisorsakoiras on vaikuttava näky. Ellei tässä asussa käy ensi kevään soidenmenoissa flaksi, niin ei sitten millään.

Savonlinnan Riihisaaren ja Tallisaaren vesissä jo viikkojen ajan sinisorsien seassa uiskennellut mandariinisorsa ei olekaan mikä tahansa tipu. Vaikka se on pienempi kuin sinisorsat, se ei anna niiden hyppiä nenälleen — tai nokalleen. Kun leivänmurusia on tarjolla, se hätistää muita lintuja aggressiivisesti kauemmaksi. Toisinaan se vetäytyy ylhäiseen yksinäisyyteensä kauas muista kaakattajista.

Tällaisia huomioita harvinaisesta vieraasta on tehnyt savonlinnalainen biologianopettaja Arto Muinonen. Hän kertoo, että kyseinen mandariinisorsa havaittiin jo elokuun alussa Heikinpohjassa, seuraavaksi Haapasalmessa ja nyt se on siis linnan liepeillä.

— Kuukausi sitten se oli vielä peruspuvussa, nyt hyvää vauhtia kasvattamassa juhlapukua. Aikamoinen muutos! Muinonen ihastelee.

Alunperin aasialaista alkuperää oleva mandariinisorsa (Aix galericulata) on yleistynyt myös Euroopassa. Se tavataan Suomessa vuosittain, mutta pesinyt se ei meidän maassamme vielä ole. Riihisaarenkin yksilö lentänee lämpimämpään ilmanalaan vielä syksyn mittaan.

— Jos sen haluaa nähdä, kannattaa tulla pian katsomaan, Muinonen hoputtaa.

Aika moni on lintu käynytkin katsomassa. Niin päiväkävelijät kuin lintuharrastajatkin ovat käyneet lintua tiiraamassa.

Itä-Savo kertoi mandariinisorsan vierailusta Savonlinnassa printtilehdessään 19. syyskuuta.

Kommentoidut