Savonlinnalainen yökerho The Rocks on myynnissä — Pitkäaikainen yrittäjä myy koko liiketoiminnan

Juha Jarva myy liiketoiminnan henkilökohtaisten syiden vuoksi.

Soila Puurtinen

The Rocksin liiketoiminta myydään tarjousten perusteella.

Savonlinnalainen yökerho The Rocks Bar & Club on myynnissä. Toimitusjohtaja Juha Jarva sanoo, että hän myy koko liiketoiminnan henkilökohtaisten syiden vuoksi.

Liiketoimintakaupassa ei myydä yhtiötä, vaan se jää Jarvalle. Uuden yrittäjän on siis perustettava oma yhtiö. Kauppaan kuuluu kuitenkin ravintolan liiketoiminta nimineen, kalustoineen ja varastoineen. Ravintola on toiminnassa ja heti vapaa uudelle yrittäjälle.

The Rocks on tullut myyntiin vasta hiljattain, mutta kyselyjä Jarva on jo saanut.

— Joitakin kyselyjä on tullut ja joukossa on myös potentiaalisia yrittäjiä. Kauppoihin asti ei olla vielä päästy, Jarva kertoo.

Jarva ei ole määrittänyt tarkkaa myyntihintaa, vaan liiketoiminta myydään tarjousten perusteella. Jarvan mukaan rakennus- ja liiketoiminnan aloituskustannukset olleet lähes 500 000 euroa.

— Kaikki järkevät tarjoukset huomioidaan, Jarva sanoo.

Jarva on pyörittänyt yökerhoa vuodesta 2006 lähtien.

Kommentoidut