Sutinaa pienellä kylällä – Uukuniemen kyläkauppa juhli 1-vuotissynttäreitä

Yksivuotispäiviään juhlinut Uukuniemen kyläkauppa liittyi K-kyläkauppojen ryhmään

Katri Levänen

Kyläkaupan monipuoliset palvelut ovat pelkkää plussaa. "Pirkka-pojiksi" itseään kutsuvat kyläkauppiaat Matti Laukkanen (vas.) ja Jouni Suppola ovat tuoneet peruspalvelut uukuniemeläisten ulottuville.
Kyläkaupan monipuoliset palvelut ovat pelkkää plussaa. "Pirkka-pojiksi" itseään kutsuvat kyläkauppiaat Matti Laukkanen (vas.) ja Jouni Suppola ovat tuoneet peruspalvelut uukuniemeläisten ulottuville.

Viime kesänä ovensa avanneella Uukuniemen kyläkaupalla vietettiin lauantaina 1-vuotissyntymäpäiviä kakkukahvien merkeissä. Syytä juhlaan todellakin oli, sillä kuluneella viikolla Uukuniemen kyläkauppa pääsi osaksi K-kyläkauppojen ryhmää. Vastaavia kauppoja on Suomessa tällä hetkellä noin sata.

– Tähän asti Kespron tukku on hoitanut tavaraliikennettä kaupallamme ja nyt Kesko tarjosi mahdollisuutta liittyä K-kyläkauppojen joukkoon, kertoo kauppias Jouni Suppola.

Suppolan mukaan kyseessä ei ole ketjukauppa, mutta valikoimaan kuuluvat tutut Pirkka- ja Menu-tuotteet. Edullisemmat hankintahinnat myymälään mahdollistavat edullisemmat hinnat myös kaupan asiakkaille.

– Logistiikassa on nyt paljon synergiaetuja ja hintojen alentaminen on meillä tavoitteena. Asiakaskunta on meihin hyvin sitoutunut ja toivon, että tämä siirtymä K-ryhmään sitouttaa entisestään, jatkaa Suppola.

Tulossa Alkon noutopiste

Kyläkaupan ensimmäinen vuosi on kauppiaan mukaan sujunut pitkälti odotusten mukaisesti, vaikka sesonki ehtikin vuosi sitten alkaa ennen avajaisia. Kolme kesäkuukautta ovat Suppolan mukaan kaupalle elintärkeitä ja talven hiljaiset ajat sinnitellään minimibudjetilla. Korona ei sen sijaan ole juuri näkynyt kaupan myynnissä.

– Oikeastaan ainoa menetys tuli kahvila Evakkotaipaleen ollessa kiinni pari kuukautta. Kotiinkuljetuspalvelua hyödynnettiin hyvin ja se toimii edelleen, Suppola kertoo.

Myymälävastaava Riikka Uimosen apuna kesän kiireisimmän ajan kaupalla työskentelee kolme nuorta kesätyöntekijää. K-ryhmään liittymisen lisäksi kyläkaupan palvelut laajenevat heinäkuun aikana Alkon noutopisteellä. Kyläkaupalla sijaitsevan Parikkalan apteekin palvelupisteen hyödyntäminen on ollut siinä määrin runsasta, että valikoimaa on kaksinkertaistettu. Reseptilääkkeet kulkeutuvat kyläkaupalle torstaisin.

Katri Levänen

Elli Haverisen mielestä Uukuniemen kyläkauppa vaihtelevine työtehtävineen on ihanteellinen kesätyöpaikka.
Elli Haverisen mielestä Uukuniemen kyläkauppa vaihtelevine työtehtävineen on ihanteellinen kesätyöpaikka.

Ihana kesätyöpaikka!

Elli Haverinen kuuluu kyläkaupan kesätyöntekijöiden vakiokalustoon.

– Viime kesään verrattuna on nyt paljon helpompaa kun kaikki ei ole enää uutta ja tavaramenekkiä osaa paremmin arvioida. Juhannuskaan ei päässyt yllättämään, kertoo Haverinen.

Haverisen mukaan asiakasmäärät ovat kesätyöntekijänkin näkökulmasta pysyneet vakiona. Suosituimpia tuotteita lomalaisten keskuudessa ovat Pika-Pullan leivät, riisipiirakat, lähiliha sekä muut lähituottajien tuotteet, joita monet vievät mökkireissulla myös tuliaisiksi.

Syksyllä luokanopettajaopinnot Helsingissä aloittava Haverinen kehuu kyläkauppaa rennoksi ja lämminhenkiseksi työpaikaksi. Pienellä kylällä asiakkaat tulevat hyvin tutuksi.

– Lisäetuna ovat monipuoliset ja vaihtelevat työtehtävät sekä kaupan että kahvilan puolella. Isommissa kaupoissa olisi esimerkiksi vain kassavuoroja, Haverinen toteaa.

Kesälomaa aurinkoinen kesätyöntekijä ei juuri ennätä viettää, sillä muuttopuuhat kutsuvat heti töiden loputtua.

– Toisaalta näissä maisemissa vapaata voi hyvin viettää ihan työn lomassa, sanoo Haverinen hymyillen.

Katri Levänen

Helena ja Pertti Virolainen tulivat pyörällä kauppaan.
Helena ja Pertti Virolainen tulivat pyörällä kauppaan.

Innokkaat pyöräilijät piipahtivat

Kirjavalassa asuvat Helena ja Pertti Virolainen suuntasivat pyörälenkin Uukuniemelle kyläkaupan 1-vuotissyntymäpäivien kunniaksi.

– Tämä on aivan ihana kauppa ja antaa kylälle elämää. Pyöräretkillä tämä toimii meillä usein taukopaikkana, kertoo Helena Virolainen.

Pyöräilykilometrejä on Pertti Virolaiselle kertynyt tänä kesänä noin tuhat.

– Helenalle hankittiin sähköpyörä niin matka taittuu nyt samalla vauhdilla, hän naurahtaa.

Myös Uukuniemellä aiemmin toimineet kaupat ovat olleet pariskunnalle tuttuja. Nykyistä kyläkauppaa he pitävät kuitenkin parhaimpana sekä sijainnilta että viihtyvyydeltä.

– On paljon kätevämpää kun on kahvilakin saman katon alla ja muutoinkin palvelut ovat tässä monipuolisemmat kuin ennen, toteaa Pertti Virolainen.