Jääkartta näyttää Savonlinnan seudulla vielä nollaa — Toistaiseksi jäistä on pelastettu eläimiä

Palomestari kehottaa pilkkijöitä ehdottomasti pysyttelemään vielä maissa.

Jos jäätä jossain Savonlinnan seudulla jo on, se on todennäköisesti hyvin heikkoa.
Jos jäätä jossain Savonlinnan seudulla jo on, se on todennäköisesti hyvin heikkoa.

Savonlinnan seudulla saattaa virtaamattomissa paikoissa jäätä jo olla, mutta yleisesti ottaen jää on edelleen liian heikkoa mitattavaksi.

Esimerkiksi ympäristökeskuksen jääkartta näyttää Saimaan alueella nollaa.

— Virallista tietoa meillä ei jäiden paksuudesta ole antaa, mutta käytettävissä olevien linkkien ja muiden saamiemme tietojen mukaan jäätä saattaa Savonlinnan seudulla olla 1–10 senttiä eli paikallinen vaihtelu osaa olla varsin suuri, kertoo palomestari Eero Aho Etelä-Savon pelastuslaitokselta.

Mittauksista monet ovat jo viikon vanhoja, mutta eipä ole tässä välilläkään juuri pakkasia ollut jäitä vahvistamassa.

Ihmisiä ei ole laitoksen alueella vielä tänä talvena käyty jäistä pelastamasta, mutta hirvieläimiä ja koiria kylläkin.

— Kehotan ehdottomasti vielä pidättäytymään jäällä liikkumisesta.

Periaatteessa muutaman sentin paksuinen teräsjää kantaa ihmisen painon, mutta Aho ei halua antaa senttisuosituksia.

— Sitä on todella vaikea määritellä. Nytkin on tullut rajusti lunta ja se toimii eristeenä. Tulee heikkoja kohvakerroksia, ja näennäisesti vahvankaan oloinen jää ei kanna välttämättä juuri mitään. Se heikko jää on lumen alla piilossa, eikä juuri edes vahvistu vaikka tulisi pakkastakin.

Jää vahvistuu kävelykuntoon yleensä viikon napakalla pakkasjaksolla sen jälkeen, kun kansi on ensin muodostunut.

— Ja sitten kun jäille pääsee, ei kannata lähteä kokeilemaan yksin ja ilman asianmukaisia varusteita. Vähintään naskalit kaulaan ja jollekulle tieto siitä mihin mennään ja koska palataan.

Virallisesti kantavan oloista jäätä löytyy vasta useita satoja kilometrejä Savonlinnan pohjoispuolelta. Esimerkiksi Oulujärvessä jäätä ilmoitetaan olevan kymmenkunta senttiä.

Ilmatieteen laitoksen mukaan Saimaalla ja Saimaan kanavassa on ohutta jäätä ja jään muodostusta. Kanava suljetaan liikenteeltä talveksi 1.1.2018 ja avataan taas keväällä.

Ennusteen mukaan järvien jääpeite levittäytyy pikkuhiljaa etelään päin. Katso karttaa tästä.

Varusteita jäälle

Naskalit
Metallipäinen tukeva keppi
20 metrinen heittoliina
Pilli
Puhelin vedenpitävässä pussissa
Kelluntatakki, pelastusliivit tai pelastautumispuku
Hypotermiapussi

Jos jää pettää

Pysy rauhallisena, mutta huuda heti apua.
Pyri ylös vedestä siihen suuntaan mistä tulit.
Hakeudu äkkiä lämpimään.

Jos kaveri putoaa

Tee heti hätäilmoitus.
Lähesty kontaten tai ryömien ja vedä kaveri ylös jollain pitemmällä apuvälineellä, vaikka omalla takilla.
Äkkiä kumpikin lämpimään.