Kesälahdella tukkirekan ja henkilöauton kolari vaati kuolonuhrin - onnettomuuden syystä ei tietoa

Yhteentörmäys sattui aamupäivällä Kuutostiellä.

Kiteen Kesälahdella sattui tiistaina aamupäivällä tukkirekan ja henkilöauton välinen liikenneonnettomuus, jossa kuoli naispuolinen henkilöauton kuljettaja.
Poliisin mukaan henkilöauto ajautui Lappeenrannatiellä Kiteellä puukuormassa olevan tukkirekan alle hieman ennen kello 10. Tukkirekka oli matkalla pohjoisen suuntaan, kun toistaiseksi tuntemattomasta syystä etelän suunnasta tullut henkilöauto ajautui tukkirekan eteen.
Henkilöautoa kuljettaneen naisen autossa ei ollut muista matkustajia. Onnettomuus tapahtui mäenharjanteella eli oli niin sanottu kohtaamisonnettomuus.
Henkilöauto romuttui onnettomuudessa täysin ja tukkirekka suistui ojaan. Tukkirekan kuljettaja ei loukkaantunut onnettomuudessa. Onnettomuuspaikalla poliisi sai avattua tien liikenteelle noin kello 11. Paikalla tehdää edelleen liikennerikostutkintaa. Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunta selvittää myös onnettomuuden syitä.
Kolari sattui Lappeenrannantiellä noin kolme kilometriä Kesälahden taajamasta etelään päin.

Uutista on päivitetty tiistaina 10.1.2017 klo 11.42.

.

Osallistu keskusteluun

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.