Savonlinnan seudulla sähköt poikki edelleen yli 1 600 taloudelta

Etelä-Savon pelastuslaitoksella oli illan aikana noin 200 tehtävää.

Tuija Pauhu

Pelastuslaitokselle ei kantautunut tietoa hätätilanteista vesillä. Myöskään  myrskyn takia vesille karanneista veneistä ei ole toistaiseksi tehty ilmoituksia.
Pelastuslaitokselle ei kantautunut tietoa hätätilanteista vesillä. Myöskään myrskyn takia vesille karanneista veneistä ei ole toistaiseksi tehty ilmoituksia.

Savonlinnassa on tiistai-iltana riehuneen Päiviö-myrskyn jäljiltä edelleen noin 1 200 sähkötöntä taloutta keskiviikkoaamuna hieman ennen kello kymmentä.

Sähköttömät taloudet keskittyvät Savonrannan ja osin Kerimäen alueelle. Seutu on Järvi-Suomen Energian vakavinta vika-aluetta.

Rantasalmella sähköt ovat poikki yli 300 taloudesta lähinnä Tuusmäessä.

Enonkosken pohjoisosissa sähköttömiä talouksia on yli sata. Sulkavalla parikymmentä asiakasta on ilman sähköä Pihlajalahden suunnalla.

Järvi-Suomen Energian tiedotteessa kerrotaan, että sähköt saatiin palautettua suurimmalle osalle verkkoalueen talouksista illan ja yön aikana.

Korjaajat pääsivät muutamaksi tunniksi lepäämään työskenneltyään tiistaiaamusta saakka yhtämittaisesti 18 tuntia. Töitä jatkettiin kello seitsemän aikaan aamulla keskijänniteverkon vikojen paikantamisella ja korjauksella.

Sähköttömiä talouksia oli koko sähkönjakelualueella kello seitsemän aikaan aamulla vajaat 4000.

Häiriöiden jatkumisesta pitää ilmoittaa

Keskijänniteverkon valmistuttua korjaajat siirtyvät pienjänniteverkon korjaamiseen.

Asiakkaita pyydetään ilmoittamaan, jos sähköt toimivat heikosti tai keskijänniteverkon tilanteen normalisoiduttua sähköt eivät ole palautuneet.

Pienjänniteverkon alueella olevista vioista ei saada yhtä tarkkaa kuvaa kuin keskijänniteverkon häiriöistä. Paikoitellen toimitaan siis asiakkaiden ilmoituksien varassa.

Keskijänniteverkon tilanteen voi tarkistaa häiriökartalta.Vikapalvelun tavoittaa numerosta 0800 90440.

Epävakainen sää jatkuu Järvi-Suomen alueella. Ilmatieteen laitos ennustaa keskiviikkopäivälle ukkoskuuroja ja puuskittaista tuulta, jotka voivat aiheuttaa sähköhäiriöitä.

Järvi-Suomen Energia jatkaa oranssin eli tehostetun valmiuden ylläpitämistä tarkoittaen sitä, että kaikki saatavilla olevat 60 korjaajaa sekä muu viankorjausta tukeva henkilökunta jatkavat työtään.

Pelastuslaitoksella noin 200 tehtävää

Päiviö-myrsky piti Etelä-Savon pelastuslaitoksen kiireisenä, mutta isommilta vahingoilta säästyttiin.

– Tehtäviä oli illan aikana yhteensä noin 200. Ne olivat lähinnä teille kaatuneiden puiden poistoa, kertoo päivystävä palomestari Jarno Laikola Etelä-Savon pelastuslaitokselta.

Henkilövahingoilta vältyttiin eikä liikenneonnettomuuksia tai isompia rakennuspalojakaan sattunut.

– Siltä osin selvittiin hyvin vaikka tehtävien lukumäärä oli merkittävä.

Hälytyksiä hoidettiin alueen 34 paloasemalta käsin. Vain kaksi paloasemaa selvisi illasta ilman ainoatakaan hälytystä. Toinen näistä oli Lohikoski Sulkavalla.

Lossiliikenne keskeytettiin tiistai-iltana, mutta toimii jälleen normaalisti lukuunottamatta Kietävälän lossia, jossa tehdään huoltotöitä. Tästä aiheutuu liikennöintiin lyhyitä katkoja.

Juttu päivitetty, lisätty tietoa lossiliikenteestä 1.7.2020 kello 10.30.