Tilaajalle

Erikoisen talven askelmerkeistä on taas riittänyt puheenpärinää – Jäillä liikkuminen on ollut haasteellista, kun jään kantavuus esimerkiksi Saimaalla on mitä sattuu

Ilmatieteen laitoksen asiantuntija kertoo, miksi kansan sääennusteissa on kovin paljon klappia. Tällä viikolla iltapäivän lämpötilat huitelivat Savonlinnassa jo yli viiden asteen, mutta talviunilla kuorsaavat karhut ovat pysytelleet pesissään.

Timo Seppäläinen

Kaikki talviset suunnitelmat eivät ole menneet tänä talvena säiden vuoksi sillä tavalla niin kuin niiden ajateltiin etukäteen sujuvan.
Kaikki talviset suunnitelmat eivät ole menneet tänä talvena säiden vuoksi sillä tavalla niin kuin niiden ajateltiin etukäteen sujuvan.

Jäillä liikkumiseen pitää käyttää nyt rauhallista harkintaa, sillä jäätilanne Saimaalla vaihtelee erittäin paljon. Viileää harkintaa ja varovaisuutta tarvitaan Saimaan ohella myös pienempien järvien rannoilla.

Uusimmat uutiset