Savonlinnan seurakunnan nuorisotyönohjaajat kehittivät nuorille Raamattu-aiheisen pakohuoneen

Pakohuonetta on tarkoitus käyttää esimerkiksi rippikoulussa.

Savonlinnan seurakunta

Pakohuoneesta ulos pääsemiseen tarvitaan muun muassa Raamatun käyttöä, hoksottimia ja yhteistyötaitoja.
Pakohuoneesta ulos pääsemiseen tarvitaan muun muassa Raamatun käyttöä, hoksottimia ja yhteistyötaitoja.

Savonlinnan seurakunnan rippikoulutyö on viime vuoden tilastojenkin perusteellakin tarkasteltuna huippuluokkaa, sillä yli 90 prosenttia ikäluokasta suoritti rippikoulun. Yksi keskeinen selittäjä rippikoulun ja isostoiminnan suosiolle Savonlinnan seurakunnassa on nuoriso-ohjaajien työpanos ja luova ote.

Nyt ohjaajat ovat keksineet riparilaisille ja muillekin nuorille taas uutta mielenkiintoista puuhaa. Seurakunnan nuorisotyönohjaajat Sari Kaunismäki ja Jaakko Vanttaja ovat kehittäneet nuoriso- ja rippikoulutyön käyttöön Pakohuoneen. Pakohuoneen kehittäminen oli osa Kaunismäen käymää koulutusta "Teologia kirkon kasvatuksessa".

– Tavoitteena oli tehdä Raamatun tutkimisesta ja rippikoulussa opetettavista asioista nuorille mielekäs työskentely. Pakohuoneesta ulos pääsemiseen tarvitaan Raamatun käyttöä ja rippikoulussa saatuja tietoja. Lisäksi tarvitaan hoksottimia ja yhteistyötaitoja, Kaunismäki kertoo tiedotteessa.

Seurakunnan tiedotteen mukaan muutama isosten porukka on jo pakohuonetta testannut hyvällä menestyksellä. Kumpikin ryhmä pääsi pakenemaan Yövahti-Vallun huoneesta ja palaute oli innostunutta. Myös nuorisotyön tiimi lukittiin huoneeseen ja he tekivätkin kovan pohja-ajan nuorille. Pako onnistui ajassa 35 minuuttia.

Pakohuonetta on tarkoitus käyttää nuorisotyön tapahtumien lisäksi joidenkin rippikouluryhmien kanssa esimerkiksi osana loppukertausta.