Ekonomit valtaavat Olavinlinnan lauantaina — Juhliin voi mielellään tulla 70-luvun tyyliin pukeutuneena

Savonlinnan Seudun Ekonomit ry:n perustamisesta on kulunut 70 vuotta. Savonlinnan liittokokouksen yhtenä teemana on jäsenistön ammattitaidon jatkuva kehittäminen.

Tuija Pauhu

Savonlinnan Seudun Ekonomit ry:n puheenjohtaja Annemaija Summanen iloitsee yhdistyksen oman juhlan lisäksi siitä, että Olavinlinnassa pidetään viikonloppuna myös Suomen Ekonomien valtakunnallinen liittokokous.
Savonlinnan Seudun Ekonomit ry:n puheenjohtaja Annemaija Summanen iloitsee yhdistyksen oman juhlan lisäksi siitä, että Olavinlinnassa pidetään viikonloppuna myös Suomen Ekonomien valtakunnallinen liittokokous.

Olavinlinna täyttyy tulevana lauantaina juhlaväestä ja liittokokousedustajista, kun Savonlinnassa on koolla lähes 80 Suomen Ekonomit ry:n jäsentä.

Savonlinnan Seudun Ekonomit ry juhlii Olavinlinnassa 70 vuotta kestänyttä taivaltaan. Yhdistyksen puheenjohtaja Annemaija Summanen iloitsee oman yhdistyksen juhlahumun ohella siitä, että Savonlinnassa pidetään samana päivänä Suomen Ekonomit ry:n liittokokous.

Viime vuoden liittokokous oli itse asiassa päättänyt vuoden 2018 liittokokouspaikaksi Helsingin.

— Liittohallitus otti liittokokousasian uudelleen kuitenkin käsittelyynsä. Hallitus päätyikin sitten järjestämään liittokokouksen tänä syksynä Savonlinnassa, Summanen kertoo.

Annemaija Summasen mielestä viikonlopun tapahtumat ovat tärkeitä liiton jäsenille, mutta myös Savonlinnan kaupungin tunnettavuudelle. Kaupunkiin tulee kokousedustajia niin Lapista kuin maan eteläkärjestäkin.

— Jotkut kokousvieraat tulevat Savonlinnaan ensimmäistä kertaa. Olavinlinna on upea paikka ottaa vieraat vastaan, Summanen sanoo.

Savonlinnaan perustetun ekonomiyhdistyksen taustoista löytyneen vanhimman asiakirjan mukaan paikalliset ekonomit olivat järjestäytyneet marraskuun 29. päivä 1948.

Seuraavan vuoden helmikuussa ekonomit olivat arkistolöytöjen mukaan kokoontuneet Savonlinnan Kauppaseuralla, jossa yhdistyksen viralliseksi nimeksi oli vahvistettu Savonlinnan Seudun Ekonomit.

Jäsenten hyvinvoinnista halutaan huolehtia

Paikallisessa toiminnassaan yhdistys on Summasen mukaan pyrkinyt edistämään ja ottamaan kantaa tänä vuonna ekonomien hyvinvointiin. Se on ollut liiton valtakunnallinen teema.

— Toimintaamme on kuulunut aina jäsenistölle tarjottu virkistystoiminta, joka tietenkin tukee juuri hyvinvointia. Myös koulutustilaisuuksia pidetään. Uusia jäseniä vuosikymmeniä toiminut yhdistys kaipaa aina riveihinsä tuomaan tuoreita tuulia, ja rikastuttamaan ideoillaan yhdistyksen toimintaa, puheenjohtaja sanoo.

Yhdistyksen sääntöjäkin on hiljattain remontoitu siihen suuntaan, että yhdistykseen voi liittyä jäseniksi henkilöitä, joilla ei ole varsinaisesti kauppatieteellistä taustaa.

Suomen Ekonomien ry:n alaisuudessa toimii 25 paikallista ekonomiyhdistystä ja 13 opiskelijayhteisöä. Liittoon kuuluu yli 50 000 jäsentä, ja se on Akavan neljänneksi suurin jäsenjärjestö.

Suomen Ekonomien koulutuspolitiikan asiantuntijan Suvi Erikssonin mukaan Savonlinnan liittokokouksessa käsitellään liiton uutta strategiaa, jonka vahvoina peruslähtökohtina ovat jäsenistön osaaminen ja osaamisen jatkuva kehittäminen.

Ekonomien on opiskeltava arkisen työnsä vuoksi paljon uutta, mutta osaamisessa on Erikssonin mielestä toinenkin näkökulma. Osaamistaan pitää päivittää myös vahvan työmarkkinatoiminnan onnistumiseksi.

Olavinlinnassa Savonlinnan Seudun Ekonomien juhlassa juhlapuheen pitää Osuuskauppa Suur-Savon toimitusjohtaja, kauppaneuvos Heikki Hämäläinen.

— Juhlapukeutuminen voi mielellään noudattaa 1970-luvun tyyliä, Annemaija Summanen sanoo.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet

Luetuimmat

Uusimmat uutiset

Kommentoidut