Minna Lauriosta Enonkosken uusi kunnanjohtaja — Enonkoskelaisella Lauriolla on roppakaupalla kokemusta kotikunnan luottamustehtävistä

Enonkosken kunnan johtoon Laurio siirtyy Sosterista.

Timo Seppäläinen

Minna Laurio on  työskennellyt nyt Sosterin kotihoidon päällikkönä. Terveystieteiden maisteriksi hän on valmistunut vuonna 2014.
Minna Laurio on työskennellyt nyt Sosterin kotihoidon päällikkönä. Terveystieteiden maisteriksi hän on valmistunut vuonna 2014.

Enonkosken uusi kunnanjohtaja on terveystieteiden maisteri Minna Laurio. Enonkosken kunnanvaltuusto valitsi Laurion kunnanjohtajaksi keskiviikkona pidetyssä kokouksessa.

Vuonna 1966 syntynyt Laurio asuu Enonkoskella. Hän on työskennellyt viimeksi Sosterissa kotihoidon päällikkönä. Terveystieteiden maisteriksi hän on valmistunut vuonna 2014. Sitä ennen, vuonna 2009, Laurio oli suorittanut sosiaali- ja terveysalan johtamisen ja kehittämisen erikoistumisopinnot.

Kotikunnassaan Enonkoskella Laurio on osallistunut aikaisemmin myös kunnallisiin luottamustehtäviin. Vuosien 1996–2008 välisenä aikana hän oli kunnanvaltuuston ja -hallituksen jäsen, ja ehti toimia myös kunnanhallituksen puheenjohtajana. Hän oli myös sosiaali- ja vapaa-aikalautakunnan jäsen.

Laurio on toiminut aiemmin Etelä-Savon käräjäoikeuden lautamiehenä.

Kunnanvaltuustossa kunnanjohtajan valintaa edelsi äänestys. Keskustan Juha Nousiainen esitti virkaan Matti Kuittista. SDP:n Heikki Kylliäinen kannatti kunnanhallituksen esitystä. Minna Laurio valittiin virkaan 13 äänellä. Matti Kuittinen sai kolme ääntä ja Lauri Niiranen yhden

Kunnanhallituksessa esitys syntyi niin ikään äänestyksen jälkeen. Hallitus teki esityksensä valtuustolle äänin 5–2.

Enonkosken kunnanjohtajan virkaan oli kaikkiaan 16 hakijaa. Kunnanhallitus haastatteli neljää virkaa hakenutta henkilöä.

Haastattelujen ja ansiovertailuun perustuvan kokonaisarvioinnin perusteella kunnanhallitus valitsi kolme henkilöä soveltuvuustestiin. Testeissä olivat mukana Minna Laurion lisäksi Matti Pulkkinen Oulusta ja Matti Kuittinen Tohmajärveltä.

Enonkosken edellinen kunnanjohtaja Kari Kuuramaa on jo aloittanut työt uudessa tehtävässään Taipalsaaren kunnanjohtajana. Hän ryhtyi johtamaan Taipalsaaren kuntaa tammikuussa.

Juttua muokattu klo 20.38. Korjattu Matti Kuittisen sukunimen kirjoitusvirhe.

Luetuimmat

Kommentoidut