Kulttuuriavustukset jaettiin äänestäen

Tuija Pauhu

Savonlinnan kaupungin itsenäisyyspäivän juhla Savonlinnasalissa 6.12.2017. Savonlinnan orkesteri, Savonlinna-kuoro, Kari Kropsu. Orkesteriyhdistyksen avustuksesta äänestettiin sivistyslautakunnassa.
Savonlinnan kaupungin itsenäisyyspäivän juhla Savonlinnasalissa 6.12.2017. Savonlinnan orkesteri, Savonlinna-kuoro, Kari Kropsu. Orkesteriyhdistyksen avustuksesta äänestettiin sivistyslautakunnassa.

Savonlinnan sivistyslautakunta äänesti orkesteriyhdistykselle ja metsämuseosäätiö Lustolle myönnettävien avustusten suuruudesta. Lautakunta päätti kuluvan vuoden avustuksista torstaina.

Äänin 7—4 orkesteriyhdistyksen avustus pienenee viime vuoden 78 000 eurosta 70 000 euroon ja Luston avustus viime vuoden 50 000 eurosta 45 000 euroon, kuten viranhaltijat olivat esittäneet.

Äänestyksessä hävisi esitys, jonka mukaan orkesteriyhdistys olisi saanut 75 000 euron avustuksen ja Luston avustusta olisi vastaavasti pienennetty esitetystä 5 000 eurolla.

Kulttuuritoimen avustusten kokonaissumma on 136 347 euroa, mikä on noin 24 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna. Uusille hakijoille avustusta ei herunut ollenkaan.

Lautakunta päätti yli 5 000 euron suuruisista avustuksista. Sitä pienemmän avustukset jaetaan viranhaltijapäätöksellä. Viranhaltijoitten jaettavaksi jäi 3 347 euroa, kun he viime vuonna jakoivat 18 147 euroa.

Savonlinnan Big Band -yhdistys sai 2 000 euron avustuksen, Savonlinnan kansainvälisten luontoelokuvafestivaalien kannatusyhdistys 6 000 euroa, Puhallinmusiikkiyhdistys 2 000 euroa ja Savonrannan kädentaitajat 2 000 euroa.