Väestökato kaunistaa Etelä-Savon työttömyystilastoja — Työttömien määrä vähenee, mutta työssäkäyvienkin määrä vähenee vauhdilla

Työttömien määrä väheni viime vuoden huhtikuusta yli tuhannella. Samalla käytössä olevan työvoiman määrä on vähentynyt vielä paljon enemmän.

Katja Juurikko

Työttömyys on vähentynyt eniten Joroisissa.
Työttömyys on vähentynyt eniten Joroisissa.

Etelä-Savossa työttömien määrä on vähentynyt vuodessa nopeammin kuin missään muussa Suomen maakunnassa. Tieto selviää Ely-keskuksen huhtikuun työllisyyskatsauksesta.

Ikävä kyllä, kauniin tilaston takana on pitkälti maakunnan väestökato. Työvoiman määrä vähenee Etelä-Savossa nopeasti muun muassa muuttoliikkeen ja eläköitymisen vuoksi. Työttömien määrä siis vähenee, mutta samalla työssäkäyvien määrä vähenee samaa vauhtia.

— Se, että työttömyys on alentunut valtakunnallisesti kaikkein eniten, ei ole pelkästään hyvä uutinen, myöntää ennakointiasiantuntija Merja Toijonen Etelä-Savon Ely-keskuksesta.

Käytännössä tilanne on se, että muuttajien ja eläkkeelle lähteneiden tilalle ei läheskään aina palkata uusia työntekijöitä, vaan työnantajat tehostavat näissä kohdissa toimintaansa.

Ihan uusiakin työpaikkoja kyllä Toijosen mukaan syntyy: perinteisille tuotannollisille aloillekin työllistyy edelleen ihmisiä melko hyvin. Metsäteollisuuden hyvä tilanne näkyy Toijosen mukaan sekä kuljetusalalla että puunkorjuussa ja myös metalliteollisuudessa.

 Se, että työttömyys on alentunut valtakunnallisesti kaikkein eniten, ei ole pelkästään hyvä uutinen. — Merja Toijonen

Työttömien määrä tiedetään tarkasti, mutta työssäkäyvien määrästä ei ole ajantasaisia tilastoja. Työllisyyskatsauksen työvoimatiedot perustuvat Tilastokeskuksen työvoimatutkimukseen, joka laahaa yli vuoden perässä.

Väestötilastojen ja työvoimatutkimuksen perusteella voidaan kuitenkin karkeasti arvioida, että työssäkäyvien määrä Etelä-Savossa on vuodessa vähentynyt noin tuhannella.

Työttömyys vähentynyt eniten Joroisilla

Viime vuoden huhtikuussa Etelä-Savossa oli työttömänä hieman yli 7 000 ihmistä. Vuodessa määrä väheni reilulla tuhannella. Nyt työttömien osuus työvoimasta on 9,4 prosenttia, kun vuosi sitten luku oli 10,9.

Kunnista eniten työttömien määrä on vähentynyt Joroisissa. Myös Rantasalmella, Juvalla, Enonkoskella, Mäntyharjulla ja Pieksämäellä työttömien määrä on vähentynyt yli viidenneksellä.

Pertunmaa on ainoa Etelä-Savon kunta, jossa työttömien määrä on vuoden aikana kasvanut.

Nuorisotyöttömyys väheni vuoden aikana suunnilleen samaa vauhtia kuin muukin työttömyys. Alle 25-vuotiaita työttömiä oli huhtikuun lopussa 785.

Pitkäaikaistyöttömiä eli yhdenjaksoisesti yli vuoden työttömänä olleita oli 1 422. Määrä laski vuodessa 524:llä eli 27 prosenttia.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset