Enonkoskelainen Jouko Mälkiä on ehtinyt olla monessa mukana — pitkän linjan kylätoimija sai kylätoiminnan tiennäyttäjä -palkinnon

Enonkoskelainen Jouko Mälkiä sai tunnustusta monipuolisesta työstään kylätoiminnassa.

Soila Puurtinen

Enonkoskelainen Jouko Mälkiä on ollut monessa mukana. Aktiivisuus toi hänelle tiennäyttäjäpalkinnon.
Enonkoskelainen Jouko Mälkiä on ollut monessa mukana. Aktiivisuus toi hänelle tiennäyttäjäpalkinnon.

Lokaali 2018 -tapahtuman sunnuntaisen pääjuhlan yhteydessä jaettiin palkintoja ansioituneille kyläyhdistystoimijoille. Enonkoskelainen Jouko Mälkiä pääsi pokkaamaan kylätoiminnan tiennäyttäjä -palkinnon. Mälkiä on toiminut Järvi-Suomen kylät ry:n, eli Jäskyn puheenjohtajana vuodesta 2016, ja yhdistyksen hallituksessa hän on ollut vuodesta 2001.

Mälkiä toimi myös Lokaali-tapahtumaa valmistelevan työryhmän puheenjohtajana. Sunnuntaiset palkinnot tulivat kuitenkin valtakunnalliselta kattojärjestöltä Suomen kylät ry:ltä. Mälkiälle tunnustus tuli täytenä yllätyksenä.

— En osannut yhtään odottaa saavani näin arvostettua palkintoa, Mälkiä totesi tiennäyttäjän arvonimestä.

Mälkiä on kotoisin Enonkosken Simanalan kylästä. Koulunsa hän kävi Savonlinnassa, ja päätyi sen jälkeen töihin muualle Suomeen. Mälkiä saapui paluumuuttajana takaisin kotiseudulleen 1996 ja liittyi heti Simanalan kylätoimikuntaan. Tie vei kylätoimikunnan ja myöhemmin kyläyhdistyksen puheenjohtajaksi. Tässä toimessa Mälkiä viipyi 14 vuotta.

— Hienoimpia asioita toimessa oli kyläläisten aito innostuminen asioissa mukana olemiseen. Kesä- ja talvitapahtumista jäi mieleen lasten innokas osallistuminen kilpailuihin, ja se kuinka he hakivat palkintonsa posket hehkuen.

Useita hankkeita vyöllä

Kyläyhdistyksessä Mälkiä oli vetämässä alusta maaliin saakka kuutta eri Leader-rahoitushanketta. Mittavin näistä oli 8 kilometriä pitkän hiihto- kuntolatupohjan rakentaminen välille Simanala—Enonkoski.

Paikallisen koulun urheilukentän vieressä virtaavan Haverinjoen rantaan rakennettiin puolestaan uimaranta.

— Ensiksi raivattiin vesakkoa ja poistettiin lähes 2 000 kuutiota mutaa. Tilalle tuotiin sama määrä erään kyläläisen lahjoittamaa ohutta rantahiekkaa, Mälkiä muistelee.

Mälkiän johtama ydinporukka hikoili monien projektien parissa usein varhaisesta aamusta iltahämärään asti. Töitä ei tehty turhaan, sillä Simanala palkittiin myös Etelä-Savon vuoden kylänä 2003.

Mälkiä on ollut monessa mukana, ja etenkin järjestötoiminta on hänelle kauttaaltaan tuttua puuhaa. Jäskyssä ja Simanalan kyläyhdistyksessä toimimisen lisäksi hän on vaikuttanut useissa muissakin yhdistyksissä ja luottamustoimissa.

Mälkiä oli paikallisen metsästysseuran puheenjohtaja vuosina 1998—2013, ja sai vuonna 2004 Enonkosken riistanhoitoalueen vuoden erämiehen tittelin. Hän on toiminut myös muun muassa Enonkosken Lions Clubin sihteerinä ja presidenttinä ja 12 vuotta Piällysmies-toimintaryhmän hallituksessa.

Jouko Mälkiä

- Kotoisin Enonkosken Simanalan kylästä.
- Liittyi Simanalan kylätoimikuntaan 1996 ja toimi 14 vuotta sen puheenjohtajana.
- Oli vetämässä kuutta Leader-hanketta.
- Toiminut vuodesta 2001 Jäskyn hallituksessa ja vuodesta 2016 asti puheenjohtajana.
- Ollut Piällysmies Leaderin hallituksessa kaksi kuuden vuoden jaksoa.
- Ollut aktiivina myös metsästys- ja riistanhoitoyhdistyksissä sekä Lions Clubissa.
- Perheeseen kuuluu vaimo, kolme aikuista lasta sekä kuusi lastenlasta.

Uusimmat uutiset