Tilaajalle

Innovaatiopalkinnon saanut Teknosavo teki isot kaupat Portugaliin – Etelä-Savon yrittäjägaalassa palkittu Hannu Hämäläinen: "Menetelmät ovat kehittyneet, mutta pihkan haju on seurannut maalaispoikaa"

Vuoden yrittäjä -kisassa kunniamaininta sulkavalaiselle SV-Elementille ja savonlinnalainen Tiisanmäen lammastila mukana Matkailuteko-palkinnon saaneessa verkostossa.

Timo Seppäläinen

Teknosavon palkinnon ottivat vastaan Tuunaansaaren luolastossa pidetyssä yrittäjägaalassa Hannu Hämäläinen, Eija Hämäläinen, Jarna Salminen ja Sonja Niittylahti.
Teknosavon palkinnon ottivat vastaan Tuunaansaaren luolastossa pidetyssä yrittäjägaalassa Hannu Hämäläinen, Eija Hämäläinen, Jarna Salminen ja Sonja Niittylahti.

Ensimmäisen kosketuksen selluteollisuuteen Hannu Hämäläinen sai nuorena miehenä kotikylällään Sulkavan Lohilahdella. Hän kuori kesätyönään metsässä puita, propseja, 1960-luvun alussa. Nyt hän on toimitusjohtajana Teknosavo-yrityksessä, joka on erikoistunut puun kuorinnan ja mittauksen optimointiin.