Sulkavan jätevesivuodon syy varmistui: Vuonna 2017 rakennetun kerrostalon jätevesiputki oli kytketty kunnan sadevesiverkostoon

Jaana Hänninen

Kuumienkivientien kerrostalon jätevedet menevät nyt asianmukaisesti kunnan jätevesiviemäriin.
Kuumienkivientien kerrostalon jätevedet menevät nyt asianmukaisesti kunnan jätevesiviemäriin.

Sulkavan Kuumienkivien alueella toukokuun lopussa havaitun jätevesivuodon syynä on ollut se, että alueelle vuonna 2017 rakennetun kerrostalon jätevesiputki oli kytketty kunnan sadevesiverkostoon, kertoo Sulkavan kunta tiedotteessaan.

Sulkavan kunta tiedotti Kuumienkivien alueen jätevesivuodosta Alanteeseen perjantaina 31. toukokuuta.

Sadevesiverkoston purkuputki on sijainnut noin 30 metrin päässä rantaviivasta. Sadeverkostoon päätynyt jätevesi on kulkenut silppuavan jätevesipumppaamon kautta, ja tämän johdosta vesistöön on kulkeutunut hajotettua massaa.

Kerrostalossa käytetty vesimäärä on ollut ajalla 27.6.2017—17.6.2019 yhteensä 691 kuutiota.

Muutostyöt tehtiin välittömästi

Muutostyöt kerrostalon jätevesien ohjaamiseksi viemäriverkostoon tehtiin välittömästi, kun vahingosta tuli tieto talon pääurakoitsijalle, FH Rakentajille.

Vuotopaikalta otettiin vesinäyte 4. kesäkuuta. Vesinäytteen mikrobiologinen laatu on hyvä, ja se täyttää terveydensuojelulain mukaan uimavedelle asetetut laatuvaatimukset. Jälkiseurannassa otettiin 18. kesäkuuta näytteet veneilykeskus Kulkemuksen rannasta ja toistamiseen sadevesien purkuputken kohdalta rannasta.

Jätevesivahingon johdosta sadevesiviemärin purkuputken ja vesistön välinen maa-aines kuoritaan, sekä sadevesiviemäriverkosto huuhdellaan. Jälkiseurantaa jatketaan ympäristöviranomaisen ja terveydensuojeluviranomaisen toimesta.

Vuotoa käsiteltiin isolla joukolla

Jätevesivuotoa käytiin läpi neuvottelussa 19. kesäkuuta.

Neuvottelun koolle kutsujana toimi ympäristöpäällikkö Heikki Virta. Neuvotteluun osallistuivat ympäristöviranomaisen, terveydensuojeluviranomaisen, Sulkavan kunnan, pääurakoitsijan sekä vesi- ja viemärilaitoksen edustajat.

Kommentoidut