Tilaajalle

Haarikon alueen tie kansallispuistoksi on vasta alkumetreillä – Hannu Siitonen uskoo, että lähivuosina tärppää: "Etelä-Suomesta ei löydy vastaavaa tuhannen hehtaarin aluetta"

Hannu Siitonen muistuttaa, että esimerkiksi Repoveden kansallispuiston syntyminen Kymenlaakson ja Etelä-Savon rajoille oli vuosikymmenten projekti. Haarikon aluetta on esitetty kansallispuistoksi vuodesta 2019.

Timo Seppäläinen

Haarikon alueen puolestajapuhuja, luontokuvaaja Hannu Siitonen Parikkalasta pitää selvänä, että tiistain valinnat eivät pudota Haarikon aluetta pois tulevien vuosien kansallispuistolistoilta. Kuva vanhojen metsien ja koskemattomien pienten järvien alueelta muutaman vuoden takaa.

Haarikon aluetta ei esitetä uudeksi kansallispuistoksi, mutta alueen puolestajapuhuja, luontokuvaaja Hannu Siitonen Parikkalasta ei itse vielä odottanutkaan asian etenevän maaliin.

Kommentoidut