Sulkavan kunnan joululahja lapsiperheille: ilmainen päivähoito, ylimääräinen lapsilisä ja kaksinkertainen kotihoidontuen kuntalisä

Perhepaketin kokonaiskulut ovat noin 100 000 euroa vuodessa. Kunnanvaltuusto päättää joulun alla, toteutuvatko suunnitelmat.

Timo Seppäläinen

Sulkavalainen Mika Auvinen haki lapsensa Aatun ja Aadan tiistaina päiväkoti Touhulasta, jossa päivähoito on ilmaista ensi vuodesta alkaen edellyttäen, että kunnanvaltuusto hyväksyy kunnanhallituksen esityksen ensi viikolla.
Sulkavalainen Mika Auvinen haki lapsensa Aatun ja Aadan tiistaina päiväkoti Touhulasta, jossa päivähoito on ilmaista ensi vuodesta alkaen edellyttäen, että kunnanvaltuusto hyväksyy kunnanhallituksen esityksen ensi viikolla.

Sulkavan kunnanhallitus valmisteli kunnan lapsiperheille ison joululahjan. Perhepakettiin kuuluu ilmainen päivähoito, kaksinkertainen kotihoidontuen kuntalisä nykyiseen verrattuna sekä yksi ylimääräinen lapsilisä vuosittain jokaisesta alle 18-vuotiaasta lapsesta.

Paketin kustannusvaikutus on noin 100 000 euroa vuodessa.

Lapsilisää saavia lapsia on Sulkavalla noin 270, joten niin sanottu 13. kuukauden lapsilisän kustannukset ovat noin 27 000 euroa vuonna 2020.
Päivähoidon piirissä esikoulu poislaskettuna on Sulkavalla noin 70 lasta. Maksuttomuudesta aiheutuu kunnalle ensi vuonna noin 70 000 euron kustannukset.

Kotihoidontukea maksetaan tällä hetkellä vain parille perheelle. Lisän suuruus on nyt 150 euroa kuukaudessa alle kolmevuotiaasta ja 100 euroa kuukaudessa alle kouluikäisestä lapsesta. Summat on tarkoitus kaksinkertaistaa ensi vuoden alusta lukien. Edellytyksenä on, että perheen kaikki lapset hoidetaan kotona ja että perhe saa myös Kelan kotihoidon lisää.

Tulevaisuusinvestointeja tarvitaan

Kunnanjohtaja Juho Järvenpää on tyytyväinen tehtyyn esitykseen, joka menee kunnanvaltuuston käsiteltäväksi maanantaina 16. joulukuuta kello 13.

— Pitää muistaa tehdä myös tulevaisuusinvestointeja, ja tämä on juuri sellainen, investointi ihmisiin ja perheisiin.

— Sulkavalla päätimme vuonna 2017 vauvaperheiden vapauttamisesta kunnallisverosta. Hallinto-oikeus kumosi tuolloin tehdyn päätöksen lain vastaisena. Kuitenkin yhteinen tahtotila on ollut osaltamme tukea lapsiperheitä, Järvenpää toteaa.

Järvenpään mukaan päätöksenteko kävi kivuttomasti siinäkin mielessä, että lapsiperheiden palveluita ei tarvinnut asettaa vastakkain jonkin toisen palvelun kanssa.

— Mistään ei jouduttu luopumaan, sillä tuloslaskelma on ylijäämäinen 280 000 euroa.

Tulevat remontit mietittävä huolella

Talousarvion laadintaa helpotti tieto, että Sulkava saa pitää asemansa saaristokuntana jatkossakin. Tämän ansiosta kunta saa palveluidensa järjestämiseen 950 000 euroa valtionosuutta, jota se ei ilman saaristokunta-asemaansa saisi.

Toimintakate heikkenee lähes 570 000 euroa tämänvuotisesta johtuen sote- ja palkkakulujen noususta.

Tuleville vuosille on suunnitteilla merkittävät investoinnit, liikuntahallin tilojen parannustoimet ja koulukeskuksen remontit. Jatkoaskeleita selvitetään vuonna 2020 aikana, kun tarvittava pohjatyö on tehty. Yhtenäiskoulun remonttiin on varattu 2,6 miljoonaa ja liikuntahalliin 1,1 miljoonaa suunnittelutöineen.
Järvenpää pohtii, että isojen investointien kanssa pitää olla jatkossakin tarkka, vaikka kunnan talous onkin tasapainossa.

— Ne on aina mitoitettava sopiviksi taloudellisen kantokyvyn kannalta.

Juttua korjattu klo 17.16.