Vekaransalmen siltatyömaa palkittiin vuoden infratyömaana — siltatyössä yhdistyy konkareiden osaaminen ja nuorten digitaaliset taidot

Rakennuslehden myöntämän palkinnon kriteereissä todettiin, että siltahankkeessa on turvallisuus on huomioitu hyvin, hankkeen riskit on tunnistettu ja hallittu ja työmaan havainnointi ja työnsuunnittelu tehdään nykykaisesti.

Timo Seppäläinen

Vekaran siltatyömaa kuvattuna kesällä.
Vekaran siltatyömaa kuvattuna kesällä.

Liikennevirasto

Havainnekuva Vekaransalmen siltahankkeesta.

Vekaransalmen silta on palkittu Vuoden 2018 infratyömaana. Rakennuslehden myöntämän palkinnon kriteereissä todettiin, että siltahankkeessa on turvallisuus on huomioitu hyvin, hankkeen riskit on tunnistettu ja hallittu ja työmaan havainnointi ja työnsuunnittelu tehdään nykykaisesti.

Työmaalla hyödynnetään muun muassa ilmakuvausta dronella sekä tietomalleja tuotannonohjauksessa.

Vekaransalmen silta on pisin Suomessa 2000-luvullan rakennettu silta. Raati arvosti sitä, että sillanrakentamisess kokemusta ja hiljaista tietoa on siirretty nuorille insinööreille, jotka puolestaan ovat tuoneet digitaalista osaamista hankkeeseen. 

Vuodesta 1986 järjestetyn työmaakilpailun tavoitteisiin kuuluu hyvien toimintatapojen levittäminen sekä rakennustyömaiden ja siellä työskentelevien arvostuksen nostaminen.

Timo Seppäläinen

Timo Seppäläinen

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet

Luetuimmat

Kommentoidut