Kannanotto: Rahat Parikkalan rajanylityspaikkaan jo tänä syksynä – Suomen viivytellessä venäläiset oppivat matkailemaan kotimaassa

Aiemman linjauksen mukaan kansainvälistäminen on määrä tehdä 2024.

Soila Puurtinen

Parikkalan rajanylityspaikan pikaisella kansainvälistämisellä arvioidaan olevan merkittävä positiivinen vaikutus koko Itä-Suomen talouteen ja työllisyyteen. Arkistokuva
Parikkalan rajanylityspaikan pikaisella kansainvälistämisellä arvioidaan olevan merkittävä positiivinen vaikutus koko Itä-Suomen talouteen ja työllisyyteen. Arkistokuva

Savonlinnan kaupunki, Parikkalan kunta sekä Etelä-Savon ja Etelä-Karjalan maakuntaliitot vaativat valtiolta Parikkalan Syväoron rajanylityspaikan kansainvälistämisen määrärahoja jo tulevan syksyn kehysriiheen. Kaupunginhallitus hyväksyi asiasta kannanoton maanantaina.

Periaatepäätös rajanylityspaikasta on tehty viime syksynä, mutta käytännön rakenteisiin ja henkilöstöön on valtiolla rahat osoittamatta. Hallituksen linjauksen mukaan kansainvälistäminen on määrä tehdä vuonna 2024.

Presidentille ja ministeriöille osoitetun kannanoton alla on Savonlinnan kaupunginjohtaja Janne Laineen ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kirsi Torikan, Parikkalan kunnanjohtaja Vesa Huuskosen ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Ari Bergin sekä maakuntajohtajien Pentti Mäkisen ja Matti Viialaisen nimet.

Kannanoton mukaan rajanylityspaikka on merkittävä koko itäisen Suomen työllisyydelle ja elinvoimalle. Rajanylityspaikan on arvioitu tuovan vuosittain satojatuhansia matkustajia, kymmenien miljoonien matkailutulot ja satoja henkilötyövuosia.

Kannanotossa pelätään, että Suomen viivytellessä ja vaikeuttaessa rajan ylittämistä venäläiset oppivat matkailemaan rajan tuolla puolella, missä on panostettu luontomatkailuun, majoituskapasiteettiin ja liikenneinfraan.

Kannanoton mukaan kansainvälinen luontomatkailu houkuttelee varsinkin miljoonakaupunkien asukkaita. Lähin ja saavutettavin tällainen on Pietari, ja Itä-Suomesta on tehtävä sikäläisille helposti saavutettava.

Toukokuisen kyselyn mukaan Etelä-Savon ja Etelä-Karjalan yrityksillä on sekä isot odotukset että valmiutta investointeihin Parikkalan rajanylityspaikan suhteen. 85 prosenttia kyselyyn vastanneista arvioi rajanylityspaikalla olevan toimintaansa positiivinen vaikutus, lähes puolet jo suunnittelee sen suhteen uusia investointeja ja useimmat arvioivat sen tuovan uusia työpaikkoja.

Nykystatuksella Parikkalasta tulee käytännössä yli puuta erikoisluvilla. Kansainvälistäminen avaisi kauppaa ja tasaisi ruuhkia muilla ylityspaikoilla.

Luetuimmat