Sirkka-Liisa Helisten Parikkalaan varhaiskasvatuspäälliköksi ja kunnanhallitus päätti sittenkin valita Ramboll Oy:n Kirjolan koululle sähkösuunnittelijaksi

Katri Levänen

Kirjolan koulun niin sanottu vanha siipi kokee uudistuksen (takana).
Kirjolan koulun niin sanottu vanha siipi kokee uudistuksen (takana).

Parikkalan kunnanhallitus päätti tiistaina kokouksessa valita varhaiskasvatuspäällikön virkaan joensuulaisen lastentarhanopettaja Sirkka-Liisa Helistenin.

Määräaikaan mennessä virkaa haki yhteensä kuusi henkilöä, joista kunnanhallitus haastatteli kaikki kelpoisuusehdot täyttävät hakijat. Kunnanjohtaja Vesa Huuskosen mukaan Helistenin soveltuvuus kaikista kolmesta haastatellusta hakijasta osoittautui vahvimmaksi.

— Helisten toimii Liperissä varhaiskasvatuksen johtajana ja hänen tehtäväkenttänsä on meille sopiva.

Varhaiskasvatukselle uudet tilat

Parikkalan kunnanhallitus päätti tiistaina kokouksessa lähtökohtaisesti vuokrata tilat varhaiskasvatuksen tarpeisiin entisestä virastotalo Tarjanlinnasta. Tavoitteena on tilojen käyttö 1.8. tai viimeistään 12.8. alkaen. Vuokrasopimus laaditaan enintään 31.12.2012 saakka.

Hyvinvointi- ja sivistyslautakunta oli jo aiemmin päättänyt luopua Kiipolan tilojen käytöstä varhaiskasvatuksen osalta. Kunnanhallituksen pöytäkirjan mukaan periaatteellinen päätös käytettävistä korvaavista tiloista on tehtävä kesäkuun loppuun mennessä, jotta ilmoitus lasten sijoittamisesta varhaiskasvatukseen ja esiopetukseen voidaan tehdä lasten vanhemmille kohtuullisessa ajassa.

Viranhaltijoiden selvityksen perusteella kunnalla ei ole hallinnassa tai käytössä varhaiskasvatuksen tarpeet täyttävää kiinteistöä. Vuokrattavista tiloista käyttökelpoisimmaksi sekä tilojen että keskeisen sijainnin perusteella osoittautui Tarjanlinna, josta pystytään vähäisillä muutostöillä vuokraamaan varhaiskasvatuksen tarvitsemat tilat.

— Tilojen määrästä ja vuokratasosta ei vielä ole tehty tarkempaa päätöstä. Sijoitettavana on noin 35 lasta, joille toivottavasti löytyy nyt terveelliset tilat, sanoo kunnanjohtaja Vesa Huuskonen.

Tarjanlinnassa toimii tällä hetkellä Etelä-Karjalan Kärki-Leader ry:n toimisto ja kiinteistön omistaa rahastoyhtiö Nordic Tower East Holding Oy, jonka omistamia kiinteistökohteita Colliers International Finland Oy manageeraa.

Ramboll valittiin sittenkin Kirjolaan

Parikkalan kunnanhallitus on hyväksynyt oikaisuvaatimuksen ja päättänyt valita Kirjolan koulu 2020 -hankkeen sähkösuunnittelijaksi Ramboll Oy:n.

Hankkeen erikoissuunnittelijoiden valintaa koskeva tarjouspyyntö julkaistiin huhtikuun lopulla ja tarjousten jättöaika päättyi 15.5. Sähkösuunnitteluun jätti tarjouksen kaiken kaikkiaan yhdeksän yritystä joista kunnanhallitus päätti 24.5. valita kouvolalaisen JH-Suunnittelu Oy:n. Päätöksen jälkeen Ramboll Oy jätti kunnanhallitukselle oikaisupyynnön.

Kunnanjohtaja Vesa Huuskosen mukaan oikaisuvaatimus oli perusteltu.

— Valitettavasti pisteytystä tehtäessä tulkittiin väärin Ramboll Oy:n etäisyyttä Parikkalasta. Kyseessä on iso valtakunnallinen yritys, jolla on toimipaikka myös Lappeenrannassa, vaikka yrityksen kotipaikka onkin Espoo, sanoo Huuskonen.

Jutusta on korjattu 26.6.2019 klo 14.45 Kiinteistö Oy Parikkalan Tarjanlinnan omistus oikeaksi.