Neljässadas kuutti sai nimen Nessi — Kuutin rotinat heitettiin keihäinä norppapatsaalle Torisillalta

10. tapahtuma Savonlinnan torilla oli urheiluhenkinen. Kummina oli Tanhuvaaran urheiluopisto.

Soila Puurtinen

Jukka Nokelaisen tyylinäyte norppakeihään heittämisessä. Oikealla Kivitaskujen puheenhoitaja Tapio Nissi.

Kevään aikana syntyi neljässadas norppakuutti, tyttö, ja sen nimi on nyt Nessi.

Nimen ehdottaja Heidi Puurtinen sai palkinnoksi katiskan.

— Sille taitaa olla tuolla yleisössä jo tiedossa varma ottaja, hän tuumasi.

Kuuttityttö ristittiin Nessiksi jo kymmenennen kerran Savonlinnan torin kulmilla järjestetyssä kevättalven Kuutin rotinat -tapahtumassa.

Voittajan nimi ratkaistiin arvalla. Yleisö sai jättää ehdotuksensa palkintokatiskaan, josta nimen nosti tapahtumassa paljon äänessä ollut Hanski-norppa.

Soila Puurtinen

Herkullisia pullia muikunmuotoisiksi heittokeihäiksi olivat rotinat tällä kertaa. Hanski-hylje oli rotinamestarina.

Ilman kommelluksia nimi ei syntynyt, koska ensimmäisenä katiskasta nostettiin toinen nimi ja voittaja. Tämän ehdotuksen oli kirjoittanut katiskan valmistaja, joten hän halusi arvonnan saman tien uusjakoon. Ehdotuksia jätettiin katiskaan 42.

Varsinaiset kuutin rotinat toimitetaan perille aina uudella tavalla.

Koska tapahtuman kummina oli tällä kertaa Tanhuvaaran urheiluopisto, rotinan virkaa tekevät, Juha Taskisen pullasta leipomat muikkukeihäät heitettiin keihäsvalmentajanakin tunnetun Jarmo Hirvosen selostamana norppapatsaalle yksittäisinä kilpailusuorituksina.

Kyllä me mahdutaan tänne Saimaalle kaikki. — Tapio Nissi

Torisillalta Haapasalmeen muikkukeihäitä heittivät muassa Erkki Kauppinen, Jaana Rautio-Teijonmaa ja Jukka Nokelainen.

Tanhuvaaran rehtori Kauppinen totesi puheessaan urheiluopistolla oltavan ylpeitä siitä, että heidät valittiin juhlatapahtuman kummiksi.

— Kuten Saimaalla norpat myös Tanhuvaarassa liikutaan vuoden jokaisena päivänä paljon.

Soila Puurtinen

Kuutin rotinoiden sketseistä vastanneet Erkki Ek (Juha Taskinen) Savonrannalta ja Hanski-norppa (Hannu Härkönen) olivat lopulta kavereita. 

Kuutin rotinat järjestävän Kivitaskujen puheenhoitaja Tapio Nissi muisteli rotinoita toimitetun sillalta patsaalle vuoroin muun muassa uimalla, veneellä tai sukeltaen.

Tilaisuus piti sisällään myös sketsihuumoria, jolla suojelua ja siihen nuivasti suhtautuvien vastakkainasettelua pyrittiin loiventamaan.

Erkki Ek (Juha Taskinen) Savonrannalta kantoi mielenosoituksellisesti kylttiä, jossa norppamääräksi arvioitiin tuhat. Hanski-norpan (Hannu Härkönen) kanssa laiturilla laitettiin hetkeksi painiksi, mutta se muuttui nopeasti sopuisaksi tanssiksi, jota Nissi kommentoi:

— Kyllä me mahdutaan tänne Saimaalle kaikki.

 

Soila Puurtinen

 

 

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet