Kaupunki lähtee huutamaan Rauhalinnaa juhannuksen alla — Huutokauppaan on lupa käyttää enintään 600 000 euroa

Kaupunginvaltuusto antoi virkamiehille rahat Rauhalinnan alueen ostamiseen. Rahasummasta päätettiin äänin 49—2.

Timo Seppäläinen

Savonlinnan kaupunki yrittää ensi kesänä huutaa itselleen Rauhalinnan pitsilinnan ja sitä ympäröivät maat.
Savonlinnan kaupunki yrittää ensi kesänä huutaa itselleen Rauhalinnan pitsilinnan ja sitä ympäröivät maat.

Savonlinnan kaupungin virkamiehet menevät ennen juhannusta Rauhalinnan pakkohuutokauppaan. Kaupunginvaltuusto päätti, että huutokaupassa käytettävissä on enintään 600 000 euroa.

Pakkohuutokaupassa myydään suojeltu pitsihuvila sekä viisi tilaa, joiden pinta-ala on yhteensä 102 hehtaaria.

Valtuusto äänesti Rauhalinnan ostamisesta. Äänestys koski rahasummaa, joka ostamiseen enintään voidaan käyttää.

Erkki Pennanen (kesk.) ja Esa Valkonen (vas.) halusivat kaupungin maksavan Rauhalinnan alueesta enintään 450 000 euroa. Pennasen laskema summa perustui metsätilojen 3 000 euron hehtaarihintaan sekä kaavoitettavien rantatonttien yhteishintaan.

Suojeltu pitsilinna aiheuttaa Pennasen mukaan vain kustannuksia.

Muut 49 valtuutettua kannattivat 600 000 euron summaa.

Jos tänne ei saada bisnestä syntymään, kannattaa paikka siirtää Pohjanmaalle. — Kari Tikkanen

Kaupunki on jo aiemmin huutanut itselleen Lehtiniemen. Tarkoitus on etsiä Rauhalinnan ja Lehtiniemen alueelle investori ja kaavoittaa alue matkailua varten.

Pennanen sanoi, että kiinteistökeinottelu ei kuulu kaupungin ydintoimintoihin varsinkaan, kun henkilöstölle ollaan yt-neuvottelussa jakamassa lomautuksia.

— Ei ole ihme, että kaupungin talous on kuralla, kun joka kokouksessa ostellaan jotain kivaa, Pennanen sanoi.

Valkonen ei uskonut, että yksikään matkailyrittäjä pärjää Rauhalinnassa.

— Kaupunki ei anna tiloja ilmaiseksi yrittäjille, ja tulos pitää tehdä kesäkuukausien aikana, Valkonen sanoi.

Tekninen johtaja Kari Tikkanen totesi, että Rauhalinna ja Lehtiniemi muodostavat 140 hehtaarin alueen Saimaan etelärannalla todella upeissa maisemissa.

— Jos tänne ei saada bisnestä syntymään, kannattaa paikka siirtää Pohjanmaalle. Siellä syntyy bisnestä, Tikkanen sanoi.

Tikkanen maalaili valtuutetuille kuvia Rauhalinnan tulevaisuudennäkymistä.

Hän arveli, että Savonlinnasta ei välttämättä löydy sijoittajaa, joka Rauhalinnaa kehittäisi matkailualueena. Sen sijaan hän arveli sijoittajia löytyvän etelämpää tai idempää.

— Se on sellainen rauhallinen alue, joka saattaa kiinnostaa hyvinkin rajoitettua matkailijaryhmää, esimerkiksi Beyoncéa tai Lionel Messiä, Tikkanen sanoi.

Tikkasen mielestä Rauhalinnan matkailumahdollisuuksien kyseenalaistaminen on turhaa omien mahdollisuuksien aliarviointia.

— Tämä dissaaminen alkaa olla murrosikäisen tasolla. Suomessa ei ole yhtään yritystä joka on lopettanut tuotekehityksen siksi, että on yt-neuvottelut. Meidän on kehitettävä kaupunkia, Tikkanen sanoi.

Olli Österlund (kesk.) varoitti virkamiehiä lähtemästä huutokaupassa kilpasille mahdollisten matkailuinvestorien kanssa.

— Totta kai, jos siellä näkyy turbaanipäisiä hemmoja, joilla dollarit tippuu taskusta, menemme heidän kanssaan neuvottelemaan, miten voisimme edistää heidän sijoittumistaan tänne. Tikkanen vastasi.

Tikkanen sai puheenvuorostaan monilta valtuutetuilta aplodit mutta Esa Valkoselta moitteet:

— Kaupunki ei toimi kuin yritys, eikä tämä raha ei ole mitään tuotekehittelyä, Valkonen sanoi.