Harjun kesäraitti on Punkaharjun ellei jopa Savonlinnan suurimpia tapahtumia

Tapahtuma jäi melkein järjestämättä rahoituksen ongelmien vuoksi, mutta paikalliset yritykset tulivat avuksi.

Sandra Korhonen

Punkaharjun pitäjäyhdistyksen rahastonhoitaja Esa Lajunen (vas.), sihteeri Juhani Sankala ja puheenjohtaja Juha Massinen ovat raadissa, joka valitsee vuoden punkaharjulaisen.
Punkaharjun pitäjäyhdistyksen rahastonhoitaja Esa Lajunen (vas.), sihteeri Juhani Sankala ja puheenjohtaja Juha Massinen ovat raadissa, joka valitsee vuoden punkaharjulaisen.

Kansalaiset odottaa tätä jo, että milloin on taas Harjun kesäraitti. — Juha Massinen

Harjun kesäraittia vietetään Punkaharjulla 6.7. ja järjestelyt ovat jo hyvällä mallilla. Punkaharjun Pitäjäyhdistys ry:n puheenjohtajan Juha Massisen mukaan järjestäminen helpottuu vuosi vuodelta, mutta rahoituksen saaminen on ollut vaikeaa.

— Osa rahoituksesta saatiin kumppanuuspöydiltä, mutta aika paljon rahaa jäi uupumaan niin sitten saatiin onneksi erittäin paljon yrittäjiä mukaan, joita ilman olisi pitänyt nostaa kädet pystyyn, kertoo Massinen.

Kyläyhdistyksen rahastonhoitaja Esa Lajunen vahvistaa, ettei tapahtumaa olisi voitu järjestää ilman yrittäjien tukea.

Punkaharjulta löytyy talenttia

Kesätapahtumassa on paljon punkaharjulaisia esiintyjiä. Kesäraitin taianomaisuudesta huolehtii taikuri Aapo Pitkänen ja pelleseurue Kolme Korppia, jotka esiintyvät eri paikoissa koko tapahtuman ajan. Pitkänen on jo aikaisemmilta vuosilta tuttu punkaharjulainen taikurinuori ja Kolme Korppia esittää lähitaikuutta ja tekee jättisaippuakuplia.

Luvassa on paljon musiikkia. Punkaharjulaisten kuorojen lisäksi torilla esiintyy sisarukset Olga ja Jere Laamanen. Sisaruksista nuorempi Jere kruunattiin viime vuonna Satumaa- tangolaulukilpailussa.

Torin päivätapahtumassa ja Hutikan iltatapahtumassa on bändinä imatralainen rock n' roll- ja rockabilly-yhtye Karelia Beat. Myös sen jäsenistössä on kytköksiä Punkaharjulle.

Esiintymislava on Punkaharjun torilla, jonka viereinen tie suljetaan markkinoiden tieltä. Myyjinä on paikallisia yrityksiä ja järjestöjä. Nyt markkinamyyjiä on ilmoittautunut yli kaksi kymmentä, mutta mukaan mahtuu vielä.

Tapahtumat eivät rajoitu pelkästään torille vaan lentokentällä on ilmailuohjelmaa ja ilmaisella kieroajelulla pääsee tutustumaan harjun alueeseen.

Suosittu tapahtuma kerää kävijöitä

Harjun kesäraitti houkuttelee Punkaharjun torille runsaasti kävijöitä. Viime vuonna paikalla oli pitäjäyhdistyksen arvion mukaan jopa 1500 ihmistä. Tänä vuonna tavoitteena on rikkoa 2000 raja. Tapahtuma on otolliseen aikaan, koska heinäkuussa Punkaharjulla on jo paljon loma-asukkaita ja turisteja.

— Kansalaiset odottaa tätä jo, että milloin on taas Harjun kesäraitti, iloitsee Massinen.

Pitäjäyhdistys järjestää arpajaiset, joiden pääpalkintoina on akkusaha, painepesuri, polkuauto ja 200 euron lahjakortti Urheilu Jussiin.

— Arpajaisten tuotto on seuraavan kesäraitin rahoituksen pesämunana. Ei muuta kun kansalaiset hirveästi arpoja ostamaan, että saadaan iso rahoitus ensivuodelle, kannustaa Massinen.

Ehdota vuoden punkaharjulaista

Yksi ohjelmanumeroista on vuoden punkaharjulaisen julistaminen. Ehdolle henkilöä voi esittää 1.7. asti jättämällä lipuke, jossa on nimi ja perustelut äänestyslaatikkoon. Laatikoita on Harjun kirppiksellä sekä Punkaharjun K- ja S-marketissa. Valinnan tekee pitäjäyhdistyksen raati.

— Halutaan palkita sellainen henkilö, joka on tuonut Punkaharjua esille ja pitänyt Punkaharjua Punkaharjuna. Entisiä vuoden punkaharjulaisia ei valita, ohjeistaa Massinen.

Sponsorit

Punkharjun pitäjäyhdistys

4H

Savonlinnan seudun kolmonen ry

Savonlinnan kaupunki

Linja-autoliike S. Kosonen oy

Honkasen Korjaamo

Service Paunonen

Punkaharjun yrittäjät

K-Market Kruunu

Ram Mark.fi

Henkilöpalvelu tmi iiamari

S-market Punkaharju

Punkaharjun Metsäpalvelut oy

Ruutitynnyri

Kuljetus E. Paunonen

Gunnarin kukka ja hautaus