SAMIedussa aloittaa maanantaina opintonsa yli 300 uutta opiskelijaa

Ammattiopisto SAMIedun kampuksilla käy melkoinen kuhina, kun uudet opiskelijat saapuvat aloittamaan opintonsa maanantaina. Myös jatkavat opiskelijat saapuvat tällöin kampuksille.

Samiedu

Jatkuva haku on saanut hyvän vastaanoton ja sen kautta SAMIeduun on tullut alkuvuoden 2019 aikana jo yli 700 opiskelijaa. Kuvituskuva.
Jatkuva haku on saanut hyvän vastaanoton ja sen kautta SAMIeduun on tullut alkuvuoden 2019 aikana jo yli 700 opiskelijaa. Kuvituskuva.

Maanantaina SAMIedussa opintonsa aloittavat sekä kevään yhteishaun kautta opiskelemaan valitut nuoret että elokuussa aloittavat jatkuvan haun kautta valitut opiskelijat. Yhteensä tutkintoon johtavassa koulutuksessa aloittaa eri tutkinnoissa yli 300 uutta opiskelijaa.

Erityisen vetovoimaisia aloja tulevien ammattilaisten silmissä ovat olleet muun muassa sosiaali- ja terveysala, hius- ja kauneudenhoitoala sekä sähkö- ja automaatioala. Myös logistiikan ja liiketoiminnan alat ovat olleet suosittuja.

Myöhemmin syksyllä opintonsa aloittavat myös ammatilliseen koulutukseen valmentavaan koulutukseen, VALMAan hakeutuneet opiskelijat.

Ammatillisen koulutuksen reformin myötä tammikuusta 2018 alkaen ammatilliseen koulutukseen (ammatilliset perustutkinnot, ammattitutkinnot ja erikoisammattitutkinnot) on voinut hakeutua yhteishaun lisäksi joustavasti ympäri vuoden jatkuvassa haussa. Jatkuva haku on saanut hyvän vastaanoton ja sen kautta SAMIeduun on tullut alkuvuoden 2019 aikana jo yli 700 opiskelijaa.

— Jatkuvan haun suosio on yllättänyt meidät positiivisesti, joustava hakeutuminen opiskeluun toimii Savonlinnan seudulla todella hyvin, iloitsee palvelujohtaja Teija Mielonen.

Uusimmat uutiset