Vauhti kasvaa Laitaatsalmessa, mutta hups! Virallista tietoa vesiliikenteen vanhoista nopeusrajoituksista ei löydy mistään

Ensi kesänä nopeusrajoitus on 15 kilometriä tunnissa. Aallokkoa pitää silti varoa. Traficom kuuluttaa tulevasta päätöksestä lehti-ilmoituksin ja kaupungin ilmoitustaululla.

Soila Puurtinen

Laitaatsalmeen siirtyneellä syväväylällä saa ensi kesänä päästellä 15 kilometrin tuntinopeutta, kunhan muistaa, että päristelyllään ei saa aiheuttaa aallokkoa.
Laitaatsalmeen siirtyneellä syväväylällä saa ensi kesänä päästellä 15 kilometrin tuntinopeutta, kunhan muistaa, että päristelyllään ei saa aiheuttaa aallokkoa.

Viranomaiset ovat laatimassa Laitaatsalmen vesiliikenteelle määräyksiä nopeusrajoituksesta ja aaltojen aiheuttamisesta. Väylävirasto esittää Liikenne- ja viestintävirastolle, että nopeusrajoitus asetettaisiin 15 kilometriin tunnissa.

Asia tuli ajankohtaiseksi, kun Saimaan syväväylä siirtyi viime kesäkuun alussa Kyrönsalmesta Laitaatsalmeen.

— Nyt lähdettiin liikkeelle puhtaalta pöydältä, sillä virallista vesilain tai venelain mukaista päätöstä aiemmista nopeusrajoituksista tältä alueella ei tietokannoistamme löytynyt ollenkaan, ylitarkastaja Jani Koiranen Liikenne- ja viestintävirasto Traficomista sanoo.

Veneilijöitä asia hämmästyttänee, sillä väylän varressa on iät ja ajat ollut kyltti, jossa nopeusrajoitukseksi on määritelty 11 kilometriä tunnissa.

— Joskus tällaiset kyltit on asetettu paikoilleen jopa kymmeniä vuosia aiemmin ja perustuvat niin vanhoihin päätöksiin, että tieto on saattanut tipahtaa jossain vaiheessa pois, kun eri viranomaiset ovat asiaa käsitelleet, Koiranen pohtii.

— Vanhat kyltit ovat saattaneet olla paikoillaan iät ja ajat, toteaa myös Väyläviraston sisävesiväylien yksikön päällikkö Tero Sikiö.

Sikiö ei usko, että virallisen merkinnän puuttumisen takia kukaan Laitaatsalmessa mahdollisesti joskus ylinopeussakot saanut veneilijä voisi lähteä riitelemään tuomionsa oikeutuksesta.

Aallot voivat vaurioittaa rantarakenteita

Samalla, kun väylille haetaan nopeusrajoitusta, haetaan myös kieltoa aaltojen teolle. Aallokon aiheuttamiskiellolla pyritään rantarakenteiden ja muiden alusten suojaamiseen.

— Aaltojen aiheuttamista on melko vaikea valvoa, mutta jos aallokko aiheuttaa jotain vaurioita aluksille tai rantarakenteille, niin vesilain mukaan aaltojen aiheuttaja on korvausvelvollinen. Lisäksi aaltojen teon kieltävä kyltti on merkki vesilläliikkujille siitä, että nyt tullaan alueelle, jolla kannattaa olla tavallista huolellisempi, Sikiö sanoo.

Väylävirasto teki aaltokielto- ja nopeusrajoitusesityksen Traficomille, joka kuuluttaa esityksen lehti-ilmoituksin ja kaupungin ilmoitustaululla. Määräykset saataneen voimaan ensi kesään mennessä.