Prisman pihalla myllerretään — Kaksi autoa kerrallaan pesevä autopesula avaa talvella

Autopesulan perustustyöt Savonlinnan Prisman pysäköintialueen laidassa alkoivat äskettäin.

Ossi Tynkkynen

Kaivutyöt Savonlinnan Prisman pihalla liittyvät uuden autopesulan rakentamiseen.
Kaivutyöt Savonlinnan Prisman pihalla liittyvät uuden autopesulan rakentamiseen.

Savonlinnan Nojanmaassa sijaitsevan Prisman asiakkaat ovat viime päivinä kiinnittäneet huomiota kaivutöihin, joita on alettu tehdä pysäköintialueen valtatien puoleisessa päässä. Kyseessä on uuden autopesulan, ABC Car Washin, perustustyöt.

—Alkuvuodesta avattava autopesula on kaksikaistainen, eli pesuun mahtuu kaksi autoa kerrallaan, kertoo polttonesteistä ja autopesuloista vastaava myyntipäällikkö Pentti Tanskanen Osuuskauppa Suur-Savosta.

— Periaate on se, että auto pysyy paikallaan ja kone liikkuu, eli puhutaan niin sanotusta ylipesevästä laitteesta, Tanskanen selittää.

Autopesula on avoinna ympäri vuorokauden. Tanskanen uskoo, että on olemassa ryhmiä, esimerkiksi taksit, jotka kaipaavat pesupalveluita myös yöllä.

Autopesulat yleistyvät Prisma-markettien pihoilla Etelä-Savossakin. Savonlinnan Prisman pesula on jo Etelä-Savon neljäs.

— Tässä on tarkoitus tarjota asiakkaille enemmän palveluita samalla tontilla ja samalla käynnillä. On havaittu, että ihmiset tykkäävät, kun toinen perheestä voi vaikka käydä ruokaostoksilla ja toinen tankata ja pestä auton sillä aikaa, Tanskanen sanoo.

— Tällä hetkellä rakennustyöt haittaavat mittariasemalla kävijöitä ehkä eniten. Kun perustustyöt saadaan tehtyä, niin työmaa-alue pienenee, Tanskanen lupaa.