Onko Vuorilinna 4:ssä ensi kesänäkin hotelli? — Asiasta neuvotellaan

Talo on ollut myynnissä, mutta kauppoja ei ole syntynyt.

Antti Varonen

Vuorilinna 4 ei ole löytänyt uutta omistajaa. Nyt on meneillään neuvottelut siitä, onko rakennus ensi kesänäkin kesähotelli.

Primehotels ja Savonlinnan Opiskelija- ja nuorisoasunnot (SAO) neuvottelevat lähipäivinä keskenään siitä, vuokraako Spahotel Casino Vuorilinnan 4:n kesähotelliksi myös ensi vuonna.

SAO Oy laittoi Vuorilinnan 4:n myyntiin viime kesän jälkeen. SAO:n toimitusjohtaja Vuokko Mustonen kertoo, että kysyntää on ollut, mutta kauppa peruuntui. Yhtiön hallitus miettii nyt, laitetaanko talo uudelleen myyntiin.

Primehotels Oy:n pääomistaja Eero Nuutinen kertoo, että peruuntunut talokauppa ei ollut Primehotelsin

— Teimme kyllä tarjouksen, mutta jäimme siinä vaiheessa hinnassa toiseksi, Nuutinen kertoo.

Nuutinen sanoo, että Primehotels ei ole neuvotellut hotellitoiminnan käynnistämisestä entisessä Nordean talossa Olavinkatu 45:ssä.

Olavinkatu 45:n omistaja Trevian Asset management on saanut rakennusluvan, joka antaa mahdollisuuden muuttaa rakennuksen kaksi ylintä kerrosta hotellikäyttöön.

Kommentoidut