Ei pärjää Kimi Räikkönen — Oma vaari on tärkeämpi suomalainen!

Savonlinnan pääkirjastossa on esillä 143 oppilaan työt lokakuun loppuun saakka ajatuksella minulle tärkeä suomalainen. Lastenosastolla kannattaa pistäytyä, koska Nojanmaan koululaisten näyttely on koskettava.

Soila Puurtinen

Valokuvista, tekstistä ja piirroksista rakentuvat Minulle tärkeä suomalainen -teokset. Nojanmaan koulun oppilastyöt ovat esillä kirjastossa lokakuun.
Valokuvista, tekstistä ja piirroksista rakentuvat Minulle tärkeä suomalainen -teokset. Nojanmaan koulun oppilastyöt ovat esillä kirjastossa lokakuun.

Savonlinnan pääkirjaston Joelin lastenosastolle on pystytetty näyttely, jossa Nojanmaan alakoulun 143 oppilasta kertovat kukin omin sanoin, kuka ja miksi on juuri hänelle tärkeä suomalainen.
Tarkoitus ei ollut etsiä tärkeitä suomalaisia yleisellä tasolla vaan oppilaan omasta lähipiiristä.

Kirjaston henkilökunta on sen verran ehtinyt näyttelytöihin tutustua, että sitä luonnehditaan koskettavaksi.
— Vaari on minulle tärkeä. Minä teen vaarin kanssa kaikenlaista. Minä leikin vaarin kanssa. Minä rakensin vaarin kanssa linnunpöntön ja kaarnaveneen. Vaari auttaa melkein kaikessa. Olen käynyt monta kertaa vaarin kanssa kalassa, kertoi tokaluokkalainen Milla Kovanen omassa työssään, joka koostui valokuvista ja tekstistä.

Emme halunneet Selännettä, Kimi Räikköstä tai Sibeliusta esille. - Pauli Kurola, rehtori

Nojanmaan koulun rehtori Pauli Kurola kertoo Suomi 100 -hengessä rakennetun Minulle tärkeä suomalainen -näyttelyn töiden tekemisen olleen oppilaille mieluisaa puuhaa.
Koska jokainen sai valita henkilökohtaisesti itselleen tärkeän henkilön, arvelee Kurola asiaa pohditun myös kotijoukkojen kesken.

Valokuvista, piirroksista ja teksteistä käy ilmi, että alakoululaisille tärkeitä suomalaisia ovat omat perheenjäsenet: isä, äiti, siskot, veljet, isovanhemmat, kummit ja niin edelleen.
— Halusimme löytää minulle tärkeän suomalaisen lapsen omasta näkökulmasta. Emme halunneet Selännettä, Kimi Räikköstä tai Sibeliusta esille, Kurola kertoo.
Näyttely on avoinna kirjaston aukioloaikoina lokakuun loppuun. Työt korjataan pois 30. lokakuuta.

Uusimmat uutiset