Nina Lappalainen tuottaa lähinautaa ruokapöytään hyvillä mielin – Ylämaankarjan kasvattaja ihastui lauhkeaan ja pörröiseen rotuun ensisilmäyksellä ja vaihtoi ammattia

65 ylämaannaudan lauma tuo jo toimeentulon yhdelle ja hoitaa samalla Saimaan rantamaisemia. "Kuukausipalkan tässä voi unohtaa, mutta tärkeintä on vapaus", emäntä sanoo.

Anu Kiljunen

Innalanmäen tilan pellot ovat paljolti kivisiä rantaniittyjä, jotka sopivat huonosti viljelyyn. Ylämaankarjalle ne ovat kuitenkin omiaan. Laitumet pysyvät ruohopeitteisinä, sillä karjaa siirrellään laitumelta toiselle, Nina Lappalainen kertoo. Nyt talvella karja laiduntaa ylempänä rannasta. Märkä talvi on tiennyt isäntäväelle lisää töitä, kun karjalle on pitänyt ajaa kuivikkeita makuualusiksi.
Innalanmäen tilan pellot ovat paljolti kivisiä rantaniittyjä, jotka sopivat huonosti viljelyyn. Ylämaankarjalle ne ovat kuitenkin omiaan. Laitumet pysyvät ruohopeitteisinä, sillä karjaa siirrellään laitumelta toiselle, Nina Lappalainen kertoo. Nyt talvella karja laiduntaa ylempänä rannasta. Märkä talvi on tiennyt isäntäväelle lisää töitä, kun karjalle on pitänyt ajaa kuivikkeita makuualusiksi.

Kivennäisraksut helisevät ämpärissä.

Haltiatar, Aurelia, Ella ja Lumia eivät kahta kehotusta kaipaa. Vaaleanpunaiset turvat hamuavat Nina Lappalaista kohti, eivätkä emännän rapsut pitkän otsatukan alle ole yhtään hullumpi bonus.

Haltiatar ja kumppanit ovat ylämaankarjaa, Highland Cattleja eli tuttavallisemmin "haikkuja". Lappalaisen ja hänen miehensä Simo Vitikaisen tilalla Taipalsaaren Innalanmäellä niitä laiduntaa nyt kaikkiaan 65 kappaletta.

 – Nämä ovat lauhkeita, mutta kyllä ne villiintyisivät, jos olisivat metsässä vain itsekseen, Lappalainen kertoo.

Lappalainen tuntee jo haikkunsa. Toisin oli vielä reilu viisi vuotta sitten.

Anu Kiljunen

Syntyessään ylämaankarjan vasikka on vain noin lapinkoiran kokoinen. Siksi poikiminenkin sujuu helpommin kuin jalostetummilla roduilla. Viime kesäkaudella syntyneet vasikat on nyt vierotettu emoistaan ja ovat omassa aitauksessaan.
Syntyessään ylämaankarjan vasikka on vain noin lapinkoiran kokoinen. Siksi poikiminenkin sujuu helpommin kuin jalostetummilla roduilla. Viime kesäkaudella syntyneet vasikat on nyt vierotettu emoistaan ja ovat omassa aitauksessaan.

Ummikosta Highland Cattle Clubin johtoon

Lappalainen on myös metsätalousinsinööri ja oli töissä Etelä-Karjalan metsänhoitoyhdistyksellä. Kerran työhyvinvointipäivänä yhdistys vieraili Ylämaalla Heikki Timperin tsasounalla.

Tie tsasounalle kävi laitumen läpi, ja laitumella käyskenteli ylämaankarjaa.

– Mietin, että onpa kivan näköisiä eläimiä, Lappalainen kertoo.

Se oli Lappalaisen ensikosketus ylämaankarjaan. Seuraavana vuonna Vitikaisen sukutilalla tehtiin sukupolvenvaihdos, ja tilalle tulivat ensimmäiset haikut.

Sitä seuraavana vuonna tilalta lähtivät lypsylehmät, ja nyt, vajaat viisi vuotta myöhemmin, Lappalaisen ja Simo Vitikaisen pelloilla käyskentelee vain lihakarjaa, 65 ylämaannautaa.

Joulukuussa Innalanmäen tila palkittiin Taipalsaaren vuoden yrityksenä, ja Nina Lappalainen on Suomen Highland Cattle clubin puheenjohtaja.

– Huima nousukiito uralla, hymyilee Lappalainen keittiössään Taipalsaaren Haikkaanlahdella nyt.

Uran ohessa on syntynyt myös maatalousalan perustutkinto Harjun oppimiskeskuksessa.

Anu Kiljunen

Talvella karjalle tuodaan rehupaaleja niitylle. Rehun lisäksi sapuskaksi riittää suolakivi ja kivennäisämpäri. Kesällä nautojen herkkua ovat nuoret pihlajat.
Talvella karjalle tuodaan rehupaaleja niitylle. Rehun lisäksi sapuskaksi riittää suolakivi ja kivennäisämpäri. Kesällä nautojen herkkua ovat nuoret pihlajat.

Tavoitteena toimeentulo yhdelle

Ylämaankarja Suomessa ei enää ole erikoisuus, vaan maassa laiduntaa jo noin 20 000 ylämaanautaa. Rotuyhdistykseen kuuluu noin 250 tilaa, mutta siihen kuulumattomia on varmaan toinen mokoma, Lappalainen arvioi.

Lappalaisen ja Vitikaisen 65-päinen karja on ylämaankarjatilojen keskikastia: suurimmalla osalla kasvattajista on noin 40–80 eläintä, ja harva pitää karjaa ainoaksi työkseen.

Simo Vitikainen opiskeli aikanaan Raipossa maatalousteknikoksi, mutte tekee päätyökseen nyt koneurakointia. Lappalainen tienaa naudoilla oman osuutensa yhteiseen kakkuun.

Se oli tavoitteenakin, kun ylämaankarjaa alettiin ottaa. Vitikainen isännöi kotitilaansa jo viidennessä polvessa, mutta EU:n mittakaavassa tila on pieni. Lehmiä oli parikymmentä.

– Jos lypsylehmiä olisi meinattu pitää, olisi pitänyt investoida isosti. Samaan aikaan tulivat Ukraina-pakotteet, ja maidon hinta laski. Ei tiedetty, olisiko se ollut kannattavaa maidon nykyhinnoilla. Haaveena oli, että ainakin toinen saisi elannon tästä, Simo Vitikainen kertoo.

Anu Kiljunen

Ylämaankarjaa varten ei tarvitse investoida rakennuksiin. Pieni sähköaita riittää pitelemään ylämaannaudat laitumellaan, Simo Vitikainen kertoo.
Ylämaankarjaa varten ei tarvitse investoida rakennuksiin. Pieni sähköaita riittää pitelemään ylämaannaudat laitumellaan, Simo Vitikainen kertoo.

Perinneympäristö kiittää

Kun tilalla pohdittiin siirtymistä lypsävistä lihakarjaan, harkinnassa oli muitakin rotuja, kuten angus. Ylämaankarja voitti kuitenkin vaatimattomuudellaan kaikki. Sen nahka ja turkki ovat niin paksut ja villavat, ettei se sovellu edes pihattoon, saati sisätiloihin.

– Ei tarvita isoja halleja tai pihattoja, vain niittyjä ja aidat ympärille, Vitikainen kiittelee.

Tilan kivikkoiset rantapellot olisivat soveltuneet huonosti myös viljelyyn, mutta ylämaankarjalle ne ovat kuin tehdyt. Rantaniityillä karja popsii kesällä pusikoita, pitää yllä perinnemaisemaa ja juo järvestä.

Talveksi karjalle on tarjolla tuulensuojainen katos, rehua paaleissa ja lämmitetyt juomapisteet. Usein eläimet kuitenkin valitsevat metsän.

– Siellä ne lumimyräkällä ovat kuin valkoisia möykkyjä, muutama sentti lunta pinnassa, isäntä kuvailee.

Anu Kiljunen

Falcon-sonni on jo kymmenvuotias, ja pian se tarvitsee seuraajan.
Falcon-sonni on jo kymmenvuotias, ja pian se tarvitsee seuraajan.

Falcon odottaa juhannusta

Tänä talvena lumimöykkyjä ei juuri ole nähty. Lumen sijaan on tullut vettä, mikä on pehmentänyt peltoja ja tiennyt isäntäväelle ylimääräistä tekemistä.

– Makuupaikkojen kuivikkeet kastuvat, ja kuiviketta tarvitaan enemmän. Eivät eläimet siitä kärsi, mutta onhan se ikävän näköistä. Ja ulkoloisia tulee helpommin.

Muuten alkuperäisrotu on hyvin terve. Eläinlääkäriä tilalla ei juuri ole tarvittu, ja poikimisenkin emolehmät hoitelevat itsenäisesti, vaikkakin tilanteita pidetään silmällä.

Nyt, tammikuun lopulla, tilalla eletään kuivikerumbaa lukuun ottamatta vuoden rauhallisinta aikaa. Emolehmät käyskentelevät niityllään ja komea siitossonni Falcon omallaan seuranaan vain yksi lehmä. Emoistaan vähän aikaa sitten vierotetut vasikat ovat omalla laitumellaan.

Koko emolauman keskellä Falcon saa juhlia juhannuksesta lokakuulle. Näin poikima-aika rajautuu huhtikuusta loppukesään.

Jos nautoja olisi 150, kerkeäisikö niiden kanssa enää seurustella! — Nina Lappalainen

Tulevana keväänä on syntymässä 20 uutta vasikkaa, jotka saavat olla emojensa kanssa laitumella aina talveen asti. Haikkaanlahden retkeilyreittiä kulkeville ne ovat yksi nähtävyys reitin varrella.

Anu Kiljunen

Ylämaankarja on tehokas ympäristönhoitaja ja pitää kurissa pusikot.
Ylämaankarja on tehokas ympäristönhoitaja ja pitää kurissa pusikot.

Palkka tulee suoramyynnistä

Kesäaikaan tilalla riittää tekemistä, kun karjaa siirrellään laitumelta toiselle. Ympäri vuoden töitä teettää lihan markkinointi ja myynti.

Viime helatorstaina Innalanmäen navetan päätyyn, entisen maitohuoneen paikalle, avattiin tilamyymälä, jossa on myynnissä myös muiden paikallisten tuottajien antimia. Lihaa menee myös paikallisille kaupoille ja ravintoloille.

Erikoistuminen ja suoramyynti ovat se juttu, jolla leipä tienataan, Nina Lappalainen sanoo.

– Jos teurastamo hoitaisi myös myynnin, itselle ei jäisi palkkaa.

Tilalta lähtee teuraaksi keskimäärin yksi nauta kuukaudessa, yhteiskuljetuksella Paimioon. Siellä luottoleikkaaja leikkaa lihan Lappalaisen ohjeiden mukaan.

Opettelemista on riittänyt, sillä Lappalaisen periaate on, että kaikki ruhonosat kielestä ja sisäelimistä sisäfileeseen ja poskesta luihin käytetään.

– Enkä ole minkäänlainen kokki! Kaikki ruhonosat on pitänyt opetella alusta asti.

Liha ei asiakkaillekaan ole enää vain jauhelihaa tai sisäfilettä vaan kaikkea siltä väliltä, sanoo Lappalainen.

– Ihmiset ovat matkailleet ja osaavat toivoa jo erikoisempaakin.

Anu Kiljunen

Viime alkukesästä navetan päätyyn avatussa tilamyymälässä on myynnissä lihaan sopivia hillokkeita Savitaipaleen Annaberrystä sekä tuotteita monilta muiltakin paikallisilta tekijöiltä.
Viime alkukesästä navetan päätyyn avatussa tilamyymälässä on myynnissä lihaan sopivia hillokkeita Savitaipaleen Annaberrystä sekä tuotteita monilta muiltakin paikallisilta tekijöiltä.

Boikottipuhe ei hätkäytä

Koko ruhon hyödyntäminen on myös eläimen arvostamista sekä ekologista.

Haastattelupäivänä Nina Lappalainen seuraa sivusilmällä läppäriltä Luonnonvarakeskuksen seminaaria. Sen aihe on naudat, ilmasto ja ympäristö.

Tuttua asiaa. Ilmastohuolesta kummunneet naudanlihaboikotit ja niistä syntynyt keskustelu ei ole Lappalaista hätkäyttänyt. Lähinauta ei ole Lappalaisesta se asia, josta kannattaa vähentää, jos ilmastoa ajattelee. Lihansyönnissä kannattaisi hänestä panostaa määrän sijaan laatuun.

– En ole keskustelusta nokkiini ottanut. Meidän naudoista on niin monta hyötyäkin. Syövät kaislaa ja estävät siten rehevöitymistä sekä pitävät yllä monimuotoisuutta. Laidun on vihreä ympäri vuoden, ja näin saadaan hyöty maasta, joka olisi huono muuhun käyttöön.

Innalanmäen maille Pien-Saimaan rannalle on rakennettu myös kaksi kosteikkoa, joilla vesistövaikutuksia suitsitaan.

Anu Kiljunen

Nina Lappalainen on iloinen voidessaan tuottaa eettisesti kestävää lihaa. Ylämaankarja laiduntaa ympäri vuoden väljissä oloissa ulkona.
Nina Lappalainen on iloinen voidessaan tuottaa eettisesti kestävää lihaa. Ylämaankarja laiduntaa ympäri vuoden väljissä oloissa ulkona.

Seurustelu karjan kanssa tärkeää

Viidessä vuodessa tilalla on tapahtunut paljon, mutta kaikenlaista voisi vielä tehdä. Navetta on tyhjä, ja Nina Lappalainen kaavailee, että sinne voisi järjestellä tiloja ryhmille. Tilalla käy vieraina niin tuottajia kuin koululaisia. Kirkonkylän nelosluokalla on tilalla oma kummivasikkakin.

– Kirkonkylässäkin on asukkaita, joilla ei ole kosketuspintaa maatalouteen, Lappalainen toteaa.

Tällä hetkellä Innalanmäen tilan karja on sen kokoinen, että kaikki liha mitä tulee, myös menee.

– Pikkuhiljaa tuotantoa vähän kasvattaa, mutta isoa kasvua ei tavoitella. Jos nautoja olisi 150, kerkeäisikö niiden kanssa enää seurustella!

Nykyisestä porukasta Lappalainen tunnistaa epäröimättä emolehmänsä. Vasikoiden piirteet ovat sen verran pyöreät, että niissä tulee sekaannuksia.

Seurustelu karjan kanssa on tarpeellista muutenkin kuin huvin vuoksi. 600–700 kilon nautaa ei auta päästää villiintymään.

Siinä vaiheessa, kun vasikoita vierotetaan emostaan, niitä rapsutellaan samalla kun niille viedään ruokaa.

– Näin ne oppivat, että tämä onkin se kiva tyyppi.

Aikanaan sama kiva tyyppi tosin johdattaa kasvattinsa teuraskuljetukseen, mutta ainakin se tapahtuu stressittä, ja eläin on elänyt vapaan elämän.

Anu Kiljunen

Ylämaankarjan ulkonäkö miellyttää monia. Koululaisilla on Innalanmäen tilalla oma nimikkovasikkansa, ja lähellä tilaa kulkevan Haikkaanlahden retkeilyreitin patikoijat pysähtyvät usein pellon reunaan ihastelemaan karjaa.
Ylämaankarjan ulkonäkö miellyttää monia. Koululaisilla on Innalanmäen tilalla oma nimikkovasikkansa, ja lähellä tilaa kulkevan Haikkaanlahden retkeilyreitin patikoijat pysähtyvät usein pellon reunaan ihastelemaan karjaa.

Kuukausipalkan sijaan vapaus

Itsellinen elämä oli Nina Lappalaisenkin mielessä, kun hän vaihtoi ammattia. Karjan pito ei ole ollut tilalle kultakaivos, joskin kulut ovat pienemmät kuin lypsykarjalla, pariskunta sanoo.

Kultakaivosta ei odotettukaan. Simo Vitikainen on ollut elämästään vain puoli vuotta palkkatöissä vieraalla eikä voisi kuvitella muuta kuin itsellistä maalaiselämää.

Lappalaisen lapsuudenkodissa Joutsenossa oli taas hevosia, koira ja kissoja, ja haaveissa oli aina ollut elämä maalla eläinten kanssa.

– Kuukausipalkan tässä voi unohtaa, mutta tärkeintä onkin vapaus.

Anu Kiljunen

Skotlannissa ylämaankarjaa nupoutetaan jo paljon, jotta eläintä on helpompi muun muassa kuljettaa. Nina Lappalainen haluaa, että karja saa pitää sarvensa.
Skotlannissa ylämaankarjaa nupoutetaan jo paljon, jotta eläintä on helpompi muun muassa kuljettaa. Nina Lappalainen haluaa, että karja saa pitää sarvensa.

Anu Kiljunen

Skotlannissa ylämaankarja pärjää metsättömillä, tuulisilla saarillakin. Innalanmäen laitumilla on metsää ja talvilaitumella katos ja tuulensuojaa. Lumimyräkälläkin ne valitsevat usein metsän.
Skotlannissa ylämaankarja pärjää metsättömillä, tuulisilla saarillakin. Innalanmäen laitumilla on metsää ja talvilaitumella katos ja tuulensuojaa. Lumimyräkälläkin ne valitsevat usein metsän.

Anu Kiljunen

Vasikat saavat kasvaa emolehmien kanssa aina talveen asti.
Vasikat saavat kasvaa emolehmien kanssa aina talveen asti.

Alkuperäisrotu

Ylämaankarja (Highland Cattle)

Skotlantilainen naudan alkuperäisrotu.

Lehmät painavat noin 500–700 kiloa ja sonnit 800–900 kiloa.

Rotu tulee toimeen karuissakin oloissa, sillä sen nahka on tuplasti tavallisen naudan nahkaa paksumpi ja turkissa on villava aluskarva ja karkea päälikarva.

Liha on muuta naudanlihaa tummempaa ja riistamaisempaa.

Rotu sopii lihantuotantoon ja maisemanhoitoon, ei sisäkasvatukseen eikä ahtaisiin ulkotarhoihin.

Luetuimmat