Erittäin huono ajokeli levisi etelästä maan keskiosiin – Savonlinnan seudulle luvassa yön aikana lunta 5–10 senttiä

Viikonlopuksi Savonlinnan seudulle on luvassa lisää sateita, ja niiden olomuoto voi olla lunta, räntää tai vettä.

Vesa Moilanen / LEHTIKUVA

Vaarallinen ajokeli levisi päivän mittaan Suomen etelä- ja länsiosista maan keskiosiin.
Vaarallinen ajokeli levisi päivän mittaan Suomen etelä- ja länsiosista maan keskiosiin.

Pelastuslaitokset saivat torstaina yhteensä kymmeniä hälytyksiä, kun lumituisku ja monin paikoin voimakas tuuli toi Suomen etelä- ja keskiosiin erittäin huonon ajokelin.

Kolareista ja ulosajoista ei selviydytty ilman uhreja. Porin eteläosassa iäkäs mies menetti henkensä, kun hänen pakettiautonsa törmäsi vastakkaiselta kaistalta eteen luisuneeseen raskaan ajoneuvoyhdistelmän perävaunuun.

Vaarallinen ajokeli levisi torstain mittaan Suomen etelä- ja länsiosista maan keskiosiin. Myräkkä eteni kohti itää ja kaakkoa.

– On ollut rekkojen kiinnijäämisiä ja kaiteeseen ajamisia, kerrottiin Fintrafficin tieliikennekeskuksesta Tampereelta.

Savonlinnan seudulla on yön aikana odotettavissa 5–10 senttiä uutta lunta. Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Anja Häkkinen kertoo, että lumisade heikkenee aamuun mennessä.

Perjantaina pakkasta on vielä viitisen astetta, lauantaina lämpötila on nollan tuntumassa.

– Lauantaina voi olla nollasta plus yhteen astetta, ja myös sunnuntaina ollaan vähän plussan puolella. Sateen olomuoto viikonloppuna on Savonlinnan seudulla kuitenkin pääosin lunta, vaikka myös vesi- ja räntäsade on mahdollista, Häkkinen selvittää.

Viikonlopun lauhemmat kelit eivät kuitenkaan juuri sulata sataneita lumia. Sää pakastuu jälleen viikonlopun jälkeen. Kireitä pakkasia ei kuitenkaan enää ensi viikolla ole luvassa.

Lumensyvyys oli torstaina 21.1. Savonlinnan Laukansaaren mittauspisteellä 19 senttiä.

Uusimmat uutiset

Kommentoidut