Tulevaisuuden metsätalouteen voi tutustua Bioaika-rekassa

Liikkuva tiedekeskusnäyttely saapuu ensi lauantaina Savonlinnaan. Kiteellä bioaika esittäytyy perjantaina.

Bioaika-rekka tarjoaa mahdollisuuden tutustua tulevaisuuden metsäteollisuuteen ja sen tuotteisiin.
Bioaika-rekka tarjoaa mahdollisuuden tutustua tulevaisuuden metsäteollisuuteen ja sen tuotteisiin.

Bioaika-rekka tekee tutuksi tulevaisuuden metsäteollisuutta ja sen tuotteita. Ensi lauantaina 30. syyskuuta rekka vierailee koko päivän Savonlinnan Kauppatorilla.
Vierailu jatkuu vielä maanantaina 2. lokakuuta Kirkkopuiston kentällä. Ensin rekkaan tutustuvat päivän aikaan lukiolaiset ja yläkoululaiset, ja iltapäivällä vapaasti jälleen muu yleisö.
Perjantaina 29. syyskuuta kiertue vierailee Kiteen lukiolla, ja sielläkin päivä on lukiolaisten, iltapäivä kaikenikäisten.

Tiedekeskusnäyttely on kaikille avoin ja ilmainen. Se on metsäsektorin yhteinen lahja 100-vuotiaalle Suomelle ja Suomen nuorille.
Kävijät voivat tutustua biotalouteen itse tehden ja kokeillen. Esillä on muun muassa maapallon megatrendit ja metsään pääsee virtuaalivierailulle. Bioaika tarjoaa myös mahdollisuuden kokeilla peliä, jonka avulla voi itselleen räätälöidä sopivan tulevaisuuden ammatin.

Kartonkiliukuri ja ekokalapakkaus


Järjestäjät arvelevat, että monelle kävijälle saattaa olla yllätys, mitä kaikkea puusta pystytään nykyisin valmistamaan.
Markkinointiasiantuntija Mia Aalto Stora Ensosta luettelee, että rekassa on nähtävillä muun muassa biokomposiittitorvi, kartonkiliukuri, sellunäytteitä, älypakkaus sekä ekokalapakkaus.
— Aikaisemmilla pysähdyspaikoilla erityisesti virtuaalilasit ja ekokalapakkaus ovat kiinnostaneet ihmisiä. Uskon, että nähtävää ja koettavaa riittää kaikenikäisille.
Yritys esittelee omassa teltassaan lisäksi puukuitupaitaa. Virtuaalilasien avulla voi tehdä kierroksen kartonkitehtaalla ja tutustua puunkorjuuseen metsätyömaalla.
Stora Enson markkinointipäällikkö Juha Hanni ja myyntijohtaja Markku Oikari ovat paikalla kertomassa kesäharjoittelupaikoista ja erilaisista metsäteollisuuden työpaikoista.

Koulukiertueella

Bioaika-rekka vierailee syksyn aikana kaikkiaan 60 koulussa ja oppilaitoksessa ympäri Suomea. Kesäkiertueella rekka nähtiin heinäkuussa muun muassa metsämuseo Lustossa Punkaharjulla.
Rekka avoinna Savonlinnan Kauppatorilla lauantaina klo 10— 16 ja maanantaina Kirkkopuistossa klo 9— 15 koululaisille ja klo 15— 18 vapaasti kaikille.
Bioaika-rekan ovat tuottaneet Metsähallituksen Tiedekeskus Pilke ja Tiedekeskus Tietomaa. Kiertueen päärahoittajina toimivat Suomen Metsäsäätiö ja Metsämiesten Säätiö. Kiertue toteutetaan yhdessä biotalouden toimijoiden kanssa.

Juttua päivitetty 26.9. klo 16.58: korjattu vääriä päivämääriä oikeiksi.

Kommentoidut