Sosteri siirtyy some-aikaan — tuhkarokkotapaus sopiva hetki aktivoitua muun muassa Twitterissä ja Facebookissa

Panu Peitsaro ja Suvi Sikstus toivovat jatkossa henkilökuntaa mukaan arjen asioista kertomiseen.

Soila Puurtinen

Savonlinnan keskussairaalan ilmaeristetty potilashuone oli tuhkarokon hoitopaikka. Peilissä kuntayhtymäjohtaja Panu Peitsaro.
Savonlinnan keskussairaalan ilmaeristetty potilashuone oli tuhkarokon hoitopaikka. Peilissä kuntayhtymäjohtaja Panu Peitsaro.

Itä-Savon sairaanhoitopiiri siirtyy some-aikaan vauhdilla. Kesän aikana aktivoidaan käyttöön useita some-kanavia tiedottamiseen. Tiedottamista alkaa ilmestyä ainakin Twitteriin, Facebookiin, Instagramiin ja LinkedIniin.
Samalla organisaation lempinimestä Sosterista tulee verkkomaailmaan virallinen käyttönimi.
— Julkishallinto on lähtenyt some-maailmaan liikkeelle, ja haluamme olla mukana, kertoo kuntayhtymäjohtaja Panu Peitsaro.

Twitteriin ja Facebookiin on lisätty jo sisältöä muun muassa ajankohtaisesta tuhkarokkotapauksesta. Työntekijöitä kannustetaan mukaan somen käyttöön, vaikka ensialkuun työrukkasena toimii pääasiassa Sosterin viestintäpäällikkö Suvi Sikstus ja muutamat aktiiviset, kuten esimerkiksi hallintojohtaja Saara Pesonen.
— Haluamme kertoa 1500 työntekijän arjesta somessa. Haluamme avoimen viestintäkanavan alueelle, sekä asiakkaille että ammattilaisille. Haluamme elävän some-ympäristön, ei mitään hallintopatsastelua, Peitsaro sanoo.

Potilaat ja asiakkaat ovat mukana some-sisällöissä tietenkin vain omalla suostumuksellaan. Näin on tehty Peitsaron mukaan muun muassa Karpalo-kodin kohdalla, jonka asukkaat ovat kirjallisen suostumuksen näkymisestään verkossa antaneet.
Sosteri tulee nimenä myös henkilökunnan sähköpostiosoitteisiin. Ne ovat jatkossa etunimi.sukunimi@sosteri.fi
Ainakin aluksi rinnalla kulkevat myös vanhat sähköposti- ja verkko-osoitteet.

Ossi Tynkkynen

Ossi Tynkkynen