Tilaajalle

Ket-Met pani cobotit töihin — Toimitusjohtaja Tuomas Kalasen mukaan automaatio ei ole vähentänyt työpaikkoja, vaan se on tuonut kilpailukykyä.

Ennen cobottia yhden ihmisen piti olla käytännössä koko ajan siirtelemässä kappaleita CNC-sorviin ja siitä pois. Nyt samaan työhön tarvitsee noin neljänneksen yhden ihmisen työpanoksesta.

Timo Seppäläinen

Tuomas Kalanen sanoo Ket-Metin saaneen automatisaation ansiosta monta työtä, joiden tarjouskilpailussa yhtiö ei muuten olisi pärjännyt.
Tuomas Kalanen sanoo Ket-Metin saaneen automatisaation ansiosta monta työtä, joiden tarjouskilpailussa yhtiö ei muuten olisi pärjännyt.

Savonlinnalaisen Ket-Met Oy:n toimitusjohtaja Tuomas Kalanen on tyytyväinen ratkaisuunsa, jonka hän teki kolmisen vuotta sitten. Silloin hän hankki firmaansa ensimmäisen yhteistyörobotin eli ”cobotin”. Sen jälkeen hän on hankkinut vielä kaksi cobottia lisää.