Tuuli ei riepotellut kovasti sähköverkkoa Savonlinnan seudulla enää tiistaina — Pikkuvikoja riittää silti korjattavaksi ja mökkiteiltä odotetaan tulevaksi runsaasti ilmoituksia kaatuneista puista

Sähkönjakelun tilanne Savonlinnan seudulla on tiistaina ollut varsin hyvä, vaikka tuuli on edelleen puhaltanut ravakasti. Aamun jälkeen korjattavana ei ole ollut yhtään uutta keskijänniteverkon vikaa.

Mari Koukkula

Järvi-Suomen Energian käyttöteknikko Tuomo Härkönen kertoo, että uusia ilmoituksia linjoille kaatuneista puista odotetaan tulevaksi, kun mökkiläiset lähtevät mökeilleen.
Järvi-Suomen Energian käyttöteknikko Tuomo Härkönen kertoo, että uusia ilmoituksia linjoille kaatuneista puista odotetaan tulevaksi, kun mökkiläiset lähtevät mökeilleen.

— Olette olleet siellä onnellisessa asemassa: näitä vikoja ei ole siellä ollut niin paljon kuin lännempänä, toteaa Järvi-Suomen Energian käyttöteknikko Tuomo Härkönen.

Hänen mukaansa maanantaina iltapäivällä syntyneitä vikoja korjattiin puolille öin.

Viimeisin keskijänniteverkon vika seudulla oli Rantasalmen Tornioniemessä.
Siellä oli puu kaatunut sähkölinjoille, ja tilanne saatiin korjattua aamukahdeksan aikoihin.

— Yöllä oli muutamasta minuutista muutamaan tuntiin kestäviä katkoja useampi tuhat. Suurin osa katkoista kesti alle kymmenen minuuttia, mutta kyllähän se harmittaa lyhyempikin katkos.

Yöllisiä katkoja oli esimerkiksi Kerimäen ja Enonkosken alueella, ja sähköt olivat poikki muun muassa Enonkosken taajamassa.

— Keskijänniteverkon vikoja oli illan ja yön aikana varmaan 20—30 kappaletta Savonlinnan seudulla. Aamun jälkeen uusia vikoja ei ole tullut Virtasalmea idempänä.

Härkönen arvelee tuulen rauhoittuvan illansuussa.

Hän kertoo, että kaikki urakoitsijat, mitä on kiinni saatu, ovat valmiudessa ja korjaamassa pienjännitepuolen vikoja.

— Eli muuntajalta talolle päin olevia vikoja. Niitä vikoja siellä päin kyllä on, ja niitä korjataan. Urakoitsijat ottavat puita pois linjoilta ja korjaavat linjoja.

Vikakartalla näkyvät vain keskijänniteverkon viat.

Sähköyhtiössä ollaan varauduttu ilmoitusryöppyyn linjoille kaatuneista puista, kun mökkiläiset lähtevät mökeilleen.

— Niitä varmaan on, mutta linjan päällä oleva puu ei välttämättä aiheuta sähkökatkoa.