Suomeen on tulossa kaksi uutta kansallispuistoa – Muun muassa Punkaharjun Haarikko on ehdolla

Timo Seppäläinen

Saako Punkaharjun Haarikko kansallispuisto-statuksen? Arkistokuva.
Saako Punkaharjun Haarikko kansallispuisto-statuksen? Arkistokuva.

Ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen (vihr.) aikoo esittää Suomeen kahta uutta kansallispuistoa. Valmistelu on alkamassa jo tänä syksynä.

Vielä on epäselvää, missä kansallispuistot sijaitsisivat. Ministeriöön on tullut tällä kaudella 5–6 hakemusta.

– Lisäksi meillä oli jo sisässä hakemuksia joiltain alueilta, Mikkonen kertoo.

Kansallispuistoa ovat havitelleet ainakin Hämeenlinnan Evo, Sallatunturi, Porkkala, Punkaharjun Haarikko sekä Posion Korouoma.

– Valittavien alueiden pitää täyttää luonnonsuojelulliset kriteerit, mutta totta kai ne ovat myös tosi tärkeitä virkistysalueita.

Hallitusohjelman mukaan kansallispuistoverkostoa kehitetään. Laajennuksia onkin tullut Teijoon ja Rokualle. Tiilikkajärven puistoa laajennettaneen seuraavaksi.

– Repaleisista maa-alueista halutaan yhtenäisempiä, Mikkonen sanoo.

Päivi Tuovinen

Ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen haluaa Suomeen kaksi uutta kansallispuistoa.
Ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen haluaa Suomeen kaksi uutta kansallispuistoa.

Lisäksi rakennetaan parkkipaikkoja ja kunnostetaan retkeilyrakenteita, sillä kansallispuistoista on tullut yhä suositumpia. Koronakesänä kävijäennätykset menivät uusiksi.

Suomessa on 40 kansallispuistoa eri puolilla maata. Ensimmäiset puistot perustettiin 1938. Suosituimmassa eli Pallas–Yllästunturilla käy vuosittain yli puoli miljoonaa ihmistä.

Kommentoidut