Sulkava ei hyväksynyt Attendon ehdottamaa hinnankorotusta — Yhtiö esittää Sulkavan sosiaali- ja terveyspalvelujen pakettihintaan 230 000 euron korotusta

Kunnanjohtaja Juho Järvenpään mukaan Attendon kanssa neuvotellaan tarkkaan korotusperusteista: ”Tämä on ennakkotapaus”.

Tuija Pauhu

Attendo on hoitanut Sulkavan sosiaali- ja terveyspalvelut vuoden 2017 alusta alkaen.
Attendo on hoitanut Sulkavan sosiaali- ja terveyspalvelut vuoden 2017 alusta alkaen.

Sulkavan kunnanhallitus ei nielaissut purematta Attendo Oy:n esitystä, jonka mukaan Sulkava maksaisi sosiaali ja terveyspalveluistaan ensi vuonna 230 000 euroa enemmän kuin nyt.

Attendo esitti kahden prosentin suuruista korotusta Sulkavan vuosilaskutukseen. Yhtiö perusteli esitystään yleisellä kustannuskasvulla.

Kunnanhallitus hylkäsi yksimielisesti yhtiön korotusesityksen. Kunnanjohtaja Juho Järvenpää sanoo, että nyt kunta neuvottelee Attendon kanssa tarkkaan korotusperusteista.

— On tärkeää sopia tarkkaan, mitä yleinen kustannuskehitys tarkoittaa ja mitä indeksejä siinä otetaan huomioon. Tässä haetaan nyt tulkintaa kunnan ja Attendon väliselle sopimukselle, Järvenpää sanoo.

Sulkava ulkoisti sosiaali- ja terveyspalvelunsa Attendolle vuoden 2017 alusta. Attendo hoitaa Sulkavan sote-palvelut vuoden 2026 loppuun saakka. Vuosille 2017 ja 2018 kunta ja yhtiö sopivat kiinteäksi vuosihinnaksi 11,57 miljoonaa euroa.

Sen jälkeen yhtiö sopimuksen saa esittää hinnankorotusta enintään kaksi prosenttia vuodessa.

— Tässä on kyse ennakkotapauksesta. Siksi esitys huolellisesti mietittävä, miten mahdollisesta hinnankorotuksesta päätetään, Järvenpää sanoo.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet