Torin uusi tulokas on idearikas Bistro Onkipaikka – Nopeaa purtavaa tarjoavasta kojusta voi lainata ongen

Joose Pitkänen ei myönnä olevansa kokki, vaikka on pitänyt kokkiohjelmaa. Häntä pelottaa, miten koju otetaan vastaan, mutta haluaisi olla torilla koko kesän.

Tuija Pauhu

Ennen juhannusta Bistro Onkipaikka on parhaiten auki viikonlopuuisin.
Ennen juhannusta Bistro Onkipaikka on parhaiten auki viikonlopuuisin.

Savonlinnan tori on saanut Bistro Onkipaikasta uuden ruokakojun. Bistron pitäjä Joose Pitkänen kertoo, että kojussa on vasta kokeiltu ja harjoiteltu tulevaa tarjontaa. Myytäväksi on tulossa ainakin vohveleita ja kaikkea tuoreesta kalasta, hunajasta, marjoista ja sienistä. Ominaista paikalle ovat ideat ja projektit, joita lähdetään ennakkoluulottomasti toteuttamaan.

— Tämä on tällainen testailu, että tämän takia minulla on omia mehiläisiä ja tarkoituksena olisi myydä tässä kennohunajaa. Yritetään esimerkiksi lounaskeitton myyntiä ja aina tarjonta vaihtuu. Tänä kesänä kokeillaan aika paljon erilaisia asioita, suunnittelee Pitkänen.

Tuija Pauhu

Joose Pitkänen myy omasta mehiläispesästä saatua kennohunajaa, jota voi syödä suoraan kahvipöydässä.

Tuli ajatus, että olisi hauska, jos olisi laituriongintaa. Se on sellaista kesäistä Savonlinna-touhua. Täällähän voi onkia missä vaan — Joose Pitkänen

Nyt tarjolla oleva kennohunaja on pajusta, voikukasta ja omenankukista. Kennohunajan syöminen on yleistä Venäjällä, jossa Pitkäsen perhe asui kahdeksan vuotta. Bistro Onkipaikassa tarjotaan myös blinejä ja muita venäläismakuja. Vaikka Joose Pitkänen ei ole ammatiltaan kokki, kertoo hän olevansa vakava ruoanlaiton harrastaja.

— Olen minä Venäjällä televisiossa esiintynyt suomalaisena kokkina. Minulla oli oma kokkiohjelma, jossa tein karjalanpiirakoita ja pullia, nauraa Pitkänen.

Tuija Pauhu

Vohveleiden laatu pitää varmistaa tarkkaan maistelemalla.

Avoin myös muiden ideoille

Nimensä mukaisesti Bistro Onkipaikasta voi kesän aikana tulla hakemaan onkia. Pitkänen suunnittelee, että kojulta voi ottaa mukaansa piknik-eväät, onget ja madot ja lähteä retkelle vaikkapa Kasinonsaarelle. Jos kalaonni suosii yli puolen kilon ahvenella, Pitkänen lupaa valmistaa siitä kojussa heti ruokaa kalastajalle.

– Tuli ajatus, että olisi hauska, jos olisi laituriongintaa. Se on sellaista kesäistä Savonlinna-touhua. Täällähän voi onkia missä vaan, hehkuttaa Pitkänen

Tuija Pauhu

Kummipoika Väinö Lätti auttaa kiinnittämällä itse maalattua kylttiä.

Bistro Onkipaikan kojuun otetaan vastaan mielellään muitakin, joilla on mielikuvituksellisia ideoita torilla myytäväksi. Pitkänen haluaa jakaa kojuaan asioiden yrittämiseen.

— Jos löytyy joku, joka haluaisi myydä jotain ruokaa pop up -tyyppisesti, niin tässä olisi avoin keittiö tulla kokeilemaan. Esimerkiksi pienkalastaja voisi paistaa omia kalojaan tai joku leipoa jotain makeaa. Tänne voi tulla juttelemaan minun kanssa, koska emme halua pitää tätä vain omana projektina.

Lapsille kesätyöpaikka

Vaikka Pitkänen haluaisi olla itse koko kesän kojulla kokkaamassa, ei hän vakitöiden takia pysty olemaan aina paikalla. Silloin apuna on Pitkäsen koko perhe, sisko, ystävät ja tuttavat.

— Ajattelin vähän, kun on tuon ikäisiä lapsia, että niille olisi mukava saada kesätöitä ja tehdä yhdessä hommia, kertoo kuuden lapsen isä.

Tuija Pauhu

Saima Pitkänen (vas.) valmistaa vegaanisia vohveleita ja apuna kojussa on veli Pietari, äiti Johanna ja ystävä Alma.

Bistro Onkipaikka on ollut auki vasta kokeiluviikonloppuina, mutta juhannuksen jälkeen se on auki säännöllisemmin. Oopperajuhlien aikaan koju saattaa olla myöhempäänkin auki, jotta juhlijoille olisi nopeaa suolaista purtavaa saatavilla.

— Ollaan heinäkuussa auki iltaan, kunhan myyntiä riittää. Jos ollaan tässä kojulla, niin saa tulla jo nytkin koputtelemaan, Pitkänen kutsuu syömään ja juttelemaan.

Kommentoidut