Rattijuopon auto ajoi ojaan Punkaharjulla — Puu esti poistumisen kuljettajan puolen ovesta

Onni Ojala

Rattijuopon auto ajoi ojaan Punkaharjulla — Puu esti poistumisen kuljettajan puolen ovesta

Rattijuopon ajaman henkilöauto suistui tieltä ulos Punkaharjulla Särkilahdentien ja Saunalammintien risteyksessä myöhään lauantai-iltana.

Auto vaurioitui keulastaan pahoin, Etelä-Savon pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Markku Mäkelä kertoo tiedotteessa.

Pelastusyksikkö avusti kuljettajan autosta apumiehen puolelta, sillä puu esti poistumisen kuskin ovesta. Ensihoito tarkasti kuljettajan.

Pelastuslaitos raivasi onnettomuuspaikan ja merkitsi ajoneuvon huomionauhalla odottelemaan hakemista pois onnettomuuspaikalta.

Paikalla oli pelastushenkilöstöä Punkaharjun ja Etelä-Karjalan Särkisalmen paloasemilta.

Itä-Suomen poliisin tiedotteen mukaan autoa kuljetti 1970-luvulla syntynyt mies, joka loukkaantui lievästi.

Mies puhalsi seulonta-alkometriin tulokseksi 2,59 promillea, joten häntä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisen lisäksi myös törkeästä rattijuopumuksesta.

Hälytys onnettomuudesta tuli noin kello 23.30.

Uutista on päivitetty kello 10.23 poliisin tiedoilla rattijuopumuksesta.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset