Roosa nauha -päivää vietetään tänään — Savonlinnassa osataan tukea rintasyöpätyötä

Itä-Savo kertoi Roosa nauha -päivän kunniaksi rintasyöpäpotilaiden hoitoon pääsyä helpottaneesta rintasyöpähoitaja Johanna Laukkasesta sekä alusasuliike AlexSandrasta, joka on ottanut myyntiin rintaproteesit.

Iida Kekäle

Syöpäsäätiön Roosa nauha -keräyksellä tuetaan suomalaista rintasyöpätutkimusta sekä syöpään sairastuneita ja heidän läheisiään. Keräyksen symboli on roosan värinen silkkinauha, jonka suunnittelivat tänä vuonna Duudsonit. 
Syöpäsäätiön Roosa nauha -keräyksellä tuetaan suomalaista rintasyöpätutkimusta sekä syöpään sairastuneita ja heidän läheisiään. Keräyksen symboli on roosan värinen silkkinauha, jonka suunnittelivat tänä vuonna Duudsonit. 

Kun Sosterin alueen terveyskeskuksessa ilmenee tarve lähettää potilas rintojen tutkimukseen keskussairaalaan, varataan tälle samalla kertaa aika mammografiaan, ultraäänitutkimukseen ja neulanäytteen ottoon.

Aiemmin tutkimukset vaativat erilliset käynnit.

Myös lähetekäytäntö muuttui: nyt terveyskeskuslääkäri tekee lähetteet tutkimuksiin, kun aiemmin neulanäytteen ottamiseksi tarvittiin erikoislääkärin lähete.

Uusi toimintamalli vähentää asiakkaan käyntejä radiologian yksikössä, nopeuttaa diagnoosin saantia ja sen myötä leikkaukseen pääsemistä.

Kun aiemmin rintasyöpäpotilaan ensikäynnistä terveysasemalla leikkauksen jälkeiseen kotiin pääsyyn kului aikaa vajaat pari kuukautta, jää se nyt jopa alle kolmen viikon.

Toimintamalli sai alkunsa rintasyöpähoitaja Johanna Laukkasen ajatuksesta.

Tuija Pauhu

Rintasyöpähoitaja Johanna Laukkanen, ultraäänihoitaja Pia Bröms ja tutkittavan rooliin asettunut kehittämispäällikkö Maijaterttu Tiainen ovat hyvin tyytyväisiä viime helmikuusta lähtien käytössä olleeseen toimintamalliin. - Tämä on jouduttanut valtavasti hoitoon pääsyä, Tiainen sanoo.
Rintasyöpähoitaja Johanna Laukkanen, ultraäänihoitaja Pia Bröms ja tutkittavan rooliin asettunut kehittämispäällikkö Maijaterttu Tiainen ovat hyvin tyytyväisiä viime helmikuusta lähtien käytössä olleeseen toimintamalliin. - Tämä on jouduttanut valtavasti hoitoon pääsyä, Tiainen sanoo.

— Osallistuin sairaalalla pidettyyn Oivallus-päivään, josta Maijaterttu Tiainen pyysi minulta palautetta. Kerroin, että minua on vaivannut se, että potilaalle tulee useita käyntejä röntgenissä ennen kuin päästään diagnoosiin rintasyövän suhteen, Laukkanen kertoo.

Ratkaisu löytyi vaivattomasti

Kehittämispäällikkö Maijaterttu Tiainen kokosi neljän yksikön edustajat yhteen.

Mukana oli väkeä terveyskeskuksesta, radiologian yksiköstä, patologiasta sekä kirurgian poliklinikalta.

— Mietimme, olisiko asialle tehtävissä jotain, kun toimintamalli sellaisenaan ei tuntunut järkevältä. Sieltä ratkaisu tuli aika vaivattomasti, Tiainen toteaa.

Tiainen siteeraa radiologian silloisen osastonhoitajan Henna Kokkosen sanoja ja toteaa muutoksen vaatineen asennemuutosta ja asiakas ensin -ajattelua.

Johanna Laukkanen todistaa luonnehdinnan oikeaksi.
— Siinä mietti omaa työtään ja mikä siellä on se, mistä potilaalle tulee turhaa odottelua.

Toimintamalli vaati radiologian yksikön ajanvarauksen uudistamista. 
— Ei se tuonut ylimääräistä vaivaa, vähän fiksausta, jota olin miettinyt jo aiemmin, sanoo ultraäänihoitajana röntgenosastolla työskentelevä Pia Bröms.

Hän kertoo, että muutoksen myötä tuli paljon yhteistyötä lähettävien yksiköiden, eli terveyskeskusten kanssa.

— Olen iloinen, että yhteistyö toimii hyvin.

Tutkimusaikoja varataan päivittäin.

— On hyvä, että näytteet saadaan otettua samalla reissulla. Siinä tilanteessa potilaalla on varmasti aikamoinen hätä ja tiedon haluaa saada mahdollisimman nopeasti, Bröms toteaa.

Kehitysideat saavat pulppuilla

Rintapotilaiden tutkimusta ja hoitoa nopeuttava uudistus sai elokuussa Sosterin kehittämispalkinnon, ja kaikissa mukana olleissa yksiköissä nautitaan kakkukahvit — kirurgian poliklinikalla perjantaina, Roosa nauha -päivän kunniaksi.

Henkilökuntaa kannustetaan miettimään parannuksia työhön asiakaslähtöisesti.

Tuija Pauhu

Aiemmin mammografiaan, kuvassa tehtävään ultraäänitutkimukseen sekä neulanäytteen ottoon varattiin omat ajat. Nyt kaikki nämä tutkimukset voidaan tehdä yhdellä käynnillä.
Aiemmin mammografiaan, kuvassa tehtävään ultraäänitutkimukseen sekä neulanäytteen ottoon varattiin omat ajat. Nyt kaikki nämä tutkimukset voidaan tehdä yhdellä käynnillä.

Tavoitteena on strategian mukaisesti saada jonot lyhentymään ja hoitoketju sujuvaksi.

Kehittämisideoita on palkittu vuoden alusta lähtien kuukausittain. Syyskuun loppuun mennessä ehdotuksia oli kertynyt jo 124.

— Parhaina kuukausina niitä on ollut 23. Heinäkuu oli hiljaisin, silloin oli kuusi ideaa, kertoo kehittämispäällikkö Maijaterttu Tiainen.

Ehdotuksia kannustetaan lähettämään arkailematta.

— Ei ole sellaista asiaa, mistä ei voisi tehdä kehittämisehdotusta. Jos ensimmäinen yritys ei onnistu, voi sen pohjalta syntyä kuitenkin jotain muuta.

Rintaproteeseja helpommin käyttäjille

Savonlinnassakin toimiva alusasuliike AlexSandra on ottanut viime syksynä myyntiin proteesitaskuisten rintaliivien ja uima-asujen rinnalle rintaproteesit.

Aiemmin rintaproteeseja on myynyt Savonlinnan seudulla ainoastaan paikallinen syöpäyhdistys.
— Meiltä proteesin saaminen onnistuu nyt nopeammin, sillä proteeseja on paljon valmiina myymälässä, kertoo AlexSandran yrittäjä Tuija Ovaska.


Henkilökunta on erikseen koulutettu myymään proteeseja ja auttamaan niiden sovituksessa.
— Emme kuitenkaan halua kilpailla proteesien hankinnasta syöpäyhdistyksen kanssa. Toimimme heidän kanssaan yhteistyössä ja ohjaamme aina asiakkaita ottamaan yhteyttä syöpäyhdistykseen, jos joku asia askarruttaa vielä mieltä, koska kaikessa me emme tietenkään osaa auttaa.

Tuija Pauhu

AlexSandran yrittäjä Tuija Ovaska esittelee, kuinka rintaproteesin saa helposti piilotettua uimapukuun tai rintaliiveihin sille tarkoitetuun taskuun.
AlexSandran yrittäjä Tuija Ovaska esittelee, kuinka rintaproteesin saa helposti piilotettua uimapukuun tai rintaliiveihin sille tarkoitetuun taskuun.

Sairaaloita kyllästymiseen asti

AlexSandra on ottanut proteesit myyntiin selkeän kysynnän ja tarpeen vuoksi. Moni rintasyövän sairastanut ja rinnanpoiston kokenut on kyllästymiseen asti joutunut vierailemaan sairaaloissa, eikä halua enää palata sinne, jos ei ole pakko.
— Meille proteeseja voi tulla kokeilemaan koska tahansa, ilman erillistä aikaa tai jos asiakas haluaa, sovitus onnistuu myös silloin, kun myymälän ovet ovat muilta asiakkailta suljettuina. Samalla pystyy ostamaan heti myös proteesiin sopivat liivit.

Rintaproteesin voi hankkia alusasuliikkeestä maksusitoumuksella.

Rintaproteesien myynti alusasuliikkeissä on valtakunnallisesti yleistä. Etenkin pääkaupunkiseudulla proteeseja myydään useissa eri liikkeissä.

Koskaan ei tiedä, kenen kohdalle syöpä sattuu. Kaikki työ on siis tarpeellista.

Itä-Suomessa AlexSandra on ainakin toistaiseksi ainut proteeseja myyvä taho syöpäyhdistysten lisäksi.
— On olemassa vielä monia ihmisiä, jotka eivät edes tiedä, että proteesitaskullisia liivejä ja vaatteita voi ostaa aivan tavallisista asuliikkeistäkin.

Savonlinnan lisäksi AlexSandralla on myymälät Lappeenrannassa ja Imatralla, missä rintaproteesit ovat myös valikoimissa.

Apuna rintasyöpätyössä

Yrittäjä Tuija Ovaskalle on tärkeää, että hän voi yrityksen kautta olla osaltaan mukana rintasyöpätietoisuutta lisäävässä työssä ja auttaa heitä, joita syöpä on jo koskettanut.
— On tärkeää, että kaikki, missä voimme rintasyöpätyössä olla avuksi, voimme olla mukana. Koskaan ei tiedä, kenen kohdalle syöpä sattuu. Kaikki työ on siis tarpeellista.

Perjantaina vietetään Roosa nauha -päivää, joka on osa Syöpäsäätiön kampanjaa, jolla kerätään varoja rintasyöpätutkimukselle ja sairastuneiden neuvontapalveluille.

Roosa nauhaa juhlitaan TaitoShopissa

Teemapäivää Pinkit Juhlat vietetään Savonlinnan TaitoShop-myymälässä tänään perjantaina 13. lokakuuta. Kampanjalla kerätään varoja Syöpäsäätiön Roosa nauha -keräykseen.

Kampanjaa varten on suunniteltu oma käsityömallisto, jonka kahdeksan hengen suunnitteluryhmään on kutsuttu myös savonlinnalainen Titta Järvensivu. Hänet tunnetaan suunnittelijanimellä Titta J’s Fantasysocks. 

Roosa nauha

- Kampanjalla on tuettu rintasyövän vastaista työtä Suomessa vuodesta 2003.

- Roosa nauha -kampanjalla tuetaankin suomalaista rintasyöpätutkimusta ja pyritään turvaamaan hoidon korkea taso jatkossa sekä kehittämään uudenlaisia hoitomuotoja.

- Suomalaisen syöpätutkimuksen isoimpana haasteena on tutkimusrahoituksen väheneminen: myös rintasyöpätutkijat ovat pitkälti yksityisen rahoituksen varassa.

- Rintasyöpä on Suomen yleisin syöpä. Siihen sairastuu vuosittain yli 5 000 naista.

- Kansainvälinen rintasyöpätietoisuuden kuukausi on lokakuu, jolloin roosan väristä nauhaa käytetään rintasyövän vastaisen taistelun symbolina ympäri maailmaa.

- Roosa nauha -päivää vietetään perjantaina 13. lokakuuta.

- Liike sai alkunsa jo 1990-luvun alun Yhdysvalloissa. Nykyisin kampanja jo yli 30 maassa.

- Lisätietoja löydät kampanjan nettisivuilta.

Uusimmat uutiset