Vapaa-ajan asunto tuhoutui tulipalossa Kiteellä — Tulipalo aiheutui salamaniskusta

Kuvituskuva.
Kuvituskuva.

Salama iski rakennuksen lähellä olevaan korkeaan kuuseen, josta edelleen sähköjohtojen kautta hirsirunkoiseen vapaa-ajanrakennukseen.

Naapuri havaitsi tulenloimotuksen rakennuksen päätyikkunanasta ja meni ilmoittamaan asukkaille. Tässä vaiheessa ikkunaverhot olivat syttyneet palamaan. Paikalla olleet saivat verhot sammutettua.

Salama oli kuitenkin oli sytyttänyt palaman myös talon ullakon, mitä ei heti havaittu. Kun ullakolta huomattiin tulevan savua tehtiin hätäilmoitus. Pelastuslaitoksen saavuttua paikalle ullakko oli tulessa ja tuli puski läpi päätyseinästä.

Rakennus jouduttiin purkamaan kokonaan palon sammuttamiseksi ja rakennus tuhoutui täysin.

Purkutyössä oli suurena apuna läheiseltä hakkuutyömaalta paikalle saatu metsäkone. Pihapiirissä oli myös muita rakennuksia jotka eivät vaurioituneet. Tuhoutunut rakennus oli hirsirunkoinen, puolitoistakerroksinen, kerrosalaltaan noin 100 neliötä ja rakennettu 1940 luvulla.

Kommentoidut