Puistokatu muuttuu yksisuuntaiseksi ensi maanantaina

Pysäköintikielto olisi ollut toinen vaihtoehto liikenteen sujuvuuden lisäämiseksi.

Soila Puurtinen

Puistokadulla on ajoittain ollut ahdasta.
Puistokadulla on ajoittain ollut ahdasta.

Puistokatu muuttuu yksisuuntaiseksi ensi maanantaina.

Juha Rika

6658177.jpg

Savonlinnan tekninen lautakunta päätti tiistaina, että katu muutetaan yksisuuntaiseksi Olavinkadun ja Savonniemenkadun välillä. Suunnittelupäällikkö Timo Okkosen mukaan Puistokadulla tarvittiin joitakin ratkaisu, jotta liikenne saatiin sujuvammaksi. Katu on liian kapea kaksisuuntaiselle liikenteelle ja länsilaidan kadunvarsipysäköinnille.

Yhtenä vaihtoehtona oli pysäköinnin kieltäminen Puistokadun länsilaidalla, mutta sen vaihtoehdon lautakunta hylkäsi.

– Pysäköintikielto olisi poistanut myös kunnossapidon ongelmat, Okkonen toteaa.

Nykyiset 35 kadunvarsipysäköintipaikkaa säilyvät Puistokadulla. Kirkkopuiston kentälle voi kesällä pysäköidä 70 autoa, kuten nykyisinkin.

–  Ainoa muutos nykyiseen on se, että Sääminginkadulta tuleva liikenne joutuu kiertämään korttelin ympäri Savonniemenkadun ja Kirkkokadun kautta päästäkseen Olavinkadun suuntaan, Okkonen sanoo.

Uusimmat uutiset