Parikkalan ja Rautjärven kunnat tunnustelivat yhteistyömahdollisuuksia

Yhteistyö tulee lähivuosina tiivistymään. Yhteistyöedellytyksiä tullaan tarkastelemaan esimerkiksi rakennustarkastuksen ja kansalaisopiston osalta.

Parikkalan ja Rautjärven kunnat tunnustelivat yhteistyömahdollisuuksia

Parikkalan kunnanhallitus vieraili alkuviikosta Rautjärvellä. Kyse oli vastavierailusta, sillä Rautjärven kunnanhallitus kävi Parikkalassa pari vuotta sitten.

— Tapaamisessa ei ollut virallisia alustuksia, vaan keskustelimme monipuolisesti ja rakentavasti yhteistyöedellytyksistä. Yhteistyö tulee käytyjen keskustelujen perusteella lähivuosina olennaisesti tiivistymään, kertoo kunnanjohtaja Vesa Huuskonen.

Yhteistyötä voitaisiin tiivistää esimerkiksi rakennustarkastuksen ja kansalaisopiston osalta.
— Yhteistyön konkretisointi edellyttää molemmissa kunnissa keskustelua hallituksen ja lautakuntien kokouksissa sekä valmisteluun liittyen esityksiä kunnanvaltuustoille talousarvion ja –suunnitelman yhteydessä, lisää Huuskonen.

Parikkalan kunnanhallitus päätti puutavaraleimikon myynnistä tänä vuonna.
Puunmyyntituloiksi on arvioitu 200 000 euroa.

Vuonna 2016 tehdyistä kaupoista on tälle vuodelle jäänyt jonkin verran hakattavaa, muuta suurin osa on jo päättynyt.
Kyse on noin 5 300 kuution harvennus- ja avokkuista.

Kommentoidut