Tilaajalle

Onko lakkoilu oikea tapa opetella yhteiskuntavaikuttamista? — Talvisalon koulun mielestä ei: ”Opetukseen tulee osallistua, mikäli siihen ei ole annettu perustelluista syistä vapautusta. Tulkitsimme, että lakkoilu ei ole perusteltu syy”

Talvisalon koulun oppilaiden ja vanhempien keskuudessa on ihmetelty koululta tullutta tiedotetta, jossa oppilaita kiellettiin osallistumasta Taidelukion järjestämään ilmastolakkoon tapahtumaan perjantaina. Koulun apulaisrehtorin mukaan tiedotteessa otettiin kantaa vain lakkoon. Itse tapahtumaan oppilaat voivat opettajan harkinnan mukaan osallistua.

Soila Puurtinen

Taidelukiolla tehtiin keskiviikkona kylttejä perjantain ilmastomarssia varten.
Taidelukiolla tehtiin keskiviikkona kylttejä perjantain ilmastomarssia varten.

Talvisalon yläkoulun oppilaat saavat osallistua Taidelukion järjestämään ilmastonmuutosmarssiin. Koulu oli viime viikon perjantaina tiedottanut vanhemmille, oppilaille ja henkilökunnalle, että ilmastolakkoon osallistuminen on oppilailta kielletty. Taidelukiolaisten järjestämä tempaus on osa kansainvälistä ilmastolakkoa, johon osallistuu nuoria ympäri maailmaa. Osalla taidelukiolaisista on tarkoitus olla koululakossa perjantaina, jolloin he saavat poissaolomerkinnän.