Minna Hermunen hymyili vuosikymmenet, vaikka olisi halunnut vain itkeä

Vahvuuteen sairastunut Hermunen toipui takaisin työelämään psykoterapian avulla. Hän löysi unelmiensa työn ammatista, jota moni vihaa.

Minna Hermunen hymyili vuosikymmenet, vaikka olisi halunnut vain itkeä

Eihän sinulla voi olla mitään hätää. Sinähän hymyilet aina.

Minna Hermunen on kuullut nuo lauseet monta kertaa. Mutta hänellä on ollut hätä. Hän on aina tiennyt, että ihmisellä ei pitäisi olla näin paha olla.

Pelkäsin hylätyksi tulemista. - Minna Hermunen

— Olen pelännyt koko ikäni. Kun joku on kysynyt mitä, olen vastannut: kaikkea.

Muiden silmissä Hermunen on elänyt ihan tavallista elämää. Hän on käynyt töissä, kasvattanut tyttären, hoitanut kodin ja elänyt hyvässä parisuhteessa.

Työpaikalla häntä on pidetty napakkana ja suulaana kollegana, joka hoitaa ikävät asiat toisten puolesta.

Hän on huijannut itseään ja muita. Koska heikko ei saa olla.

— Kun minulla oli oikein paha olla, hyppäsin polkupyörän selkään, poljin 20 kilometriä ja itkin. Kotiportilla pyyhin silmäni ja näyttelin, että kaikki on hyvin.

Hermunen istuu sohvalla jalat kippurassa ja hymyilee —  nyt aidosti.

Työkaverin sanat havahduttivat

Oli syksy 2014.

Hermunen lähti itkien töihin. Se oli ensimmäinen kerta. Työ oli hänelle kaikki kaikessa.

Hän työskenteli tuolloin koulunkäynninohjaajana Sarkolan koulussa. Hän oli ollut jo kesällä kuukauden sairauslomalla silloisesta työpaikastaan päiväkodista.

Töissä hyvä ystävä ja kollega sanoi hänelle, että ”sinä näytät ihan kamalalta”.

— Olen kiitollinen hänelle niistä sanoista. Ymmärsin, ettei tämä voi jatkua näin. Siitä alkoi minun sairauslomani, joka kesti lähes kolme vuotta.

Hermunen meni ensin työterveyteen. Useiden ammatti-ihmisten kautta hän päätyi psykoterapeutin vastaanotolle.

Ahdisti, väsytti, itketti

Hermusella on todettu yleistynyt ahdistuneisuushäiriö. Lisäksi hän on vaativa persoona, eli kriittinen itseään kohtaan.

— Esikuvani Tommy Hellstenin sanoin olin sairastunut vahvuuteen.

Hermunen ei ole koskaan tuntenut olevansa masentunut. Hän pääsi ylös sängystä ja uskalsi mennä ulos. Hänellä ei ollut itsetuhoisia ajatuksia.

Hän ei myöskään koe uupuneensa työstä. Se vain on asia, josta on helpoin päästää irti hädän hetkellä.

— Minua ahdisti. Väsyin. Itkin ihan hirveästi.

Hermunen karkotti pahaa oloaan puuhaamalla koko ajan jotain: ulkoilemalla sekä tekemällä koti- ja pihatöitä. Läheiset ihmettelivät, kun hän ei osannut pysähtyä.

— Olin kuin viulunkieli — koko ajan ylivirittyneessä tilassa.

Hermusen mukaan hänen tuntemaansa pelkoa on vaikea selittää, mutta se oli koko ajan läsnä.

Se ilmeni eri tilanteissa muun muassa epävarmuutena, käsien vapinana, huimauksena, migreenikohtauksina, tuskana.

Neljä vihkoa täyttyi tunteista

Ensimmäiset kaksi vuotta Hermunen kävi psykoterapeutin vastaanotolla kahdesti viikossa. Alku oli vaikea.

Hän istui mukavassa nojatuolissa terapeuttia vastapäätä hiljaa, koska ei pystynyt puhumaan. Terapeutin kehotuksesta hän alkoi kirjoittaa.

Hän tyhjensi päätään A5-kokoisiin ruutuvihkoihin tajunnanvirran omaisesti.

— Saatoin kesken ruoanlaitonkin mennä toiseen huoneeseen, sulkea oven ja kirjoittaa. Täysiä vihkoja on neljä.

Hän purki sivuille koko tunteiden kirjon, myös vihan, jota ei ollut aiemmin uskaltanut näyttää. Tekstejä käytiin läpi vastaanotolla, kunnes hän oppi puhumaan.

— En tiedä, missä olisin ilman psykoterapiaa. Onneksi sitä ei edes tarvitse ajatella.

Hermunen on kirjoittanut omasta tarinastaan Hymyn takaa -teoksen. Hän toivoo sen auttavan samojen asioiden kourissa painivia.

Hän myös pitää Facebookissa Muutoksen tiellä — aatosten virtaa -sivustoa, jossa hän pohtii elämää.

Turvaton olo lapsuudesta asti

Terapiassa Hermunen sai tärkeitä oivalluksia ja vastauksia kysymykseen, miksi. Hän alkoi myös nähdä itsensä.

Hän oli kontrollifriikki. Jos joku sotki hänen asettamansa järjestyksen astiakaapissa, hänen elämänsä likimain romahti.

Hän kontrolloi myös tytärtään.

— Olin ylpeä siitä, että olin tarkka. En tajunnut silloin, että se väsytti minua.

Hermunen on tuntenut olonsa lapsesta asti turvattomaksi. Parisuhteessa hän vältteli konflikteja viimeiseen asti. Siihen oli syy.

— Pelkäsin hylätyksi tulemista.

Terapeutti kehotti häntä kertomaan poissaolonsa syyn työpaikalla. Hän marssi opettajanhuoneeseen ja sanoi olevansa ahdistunut. Salailun loppuminen oli valtava helpotus.

— Sairausloma oli ollut minulle iso häpeä.

Elämä tuntui loppuvan tähän

Vuosi on ollut raskas.

Lokakuussa 2016 Hermunen erosi avomiehestään, jonka kanssa hän oli elänyt kymmenen vuotta. Tyttärensä isästä hän erosi jo silloin, kun lapsi oli kaksivuotias.

Eron halusi avomies.

— Tiesin, ettei kaikki ole kunnossa. Olin kuitenkin ajatellut, että elämme loppuelämämme yhdessä.

Hermunen muutti yhteisestä omakotitalosta rivitaloasuntoon Kuusankoskelle. Muuton rankkuutta lisäsi se, että häneltä murtui muuttopäivänä jalka. Jalka oli kipsissä viisi viikkoa.

Äiti kuskasi ja ruokki häntä sen ajan.

— Pelkäsin yksin olemista. Ajattelin, että elämäni loppuu tähän paikkaan.

Ero auttoi seisomaan omilla jaloilla

Ansiosidonnaisella päivärahalla elänyt Hermunen oli pulassa myös taloudellisesti. Hänellä ei ollut varaa maksaa laskuja, ja kaikki menot piti typistää minimiin.
Äiti ja ystävät auttoivat häntä rahallisesti.

— Vaikka minulla oli silloin pulaa kaikesta, en ole koskaan ollut yhtä kiitollinen kuin silloin.

Hän ajatteli koko ajan, että tästäkin selvitään. Nyt hän uskaltaa sanoa alkavansa toipua erosta.

— Olen sanonut entiselle miehelleni, että tarvitsin tätä. Opin seisomaan omilla jaloillani.

Parkkipirkko, joka saa halauksia

Tämän vuoden alussa Hermunen tunsi olevansa vihdoin valmis palaamaan työelämään. Hän päätti kuitenkin vaihtaa alaa, koska koulunkäynninohjaajan työ väsytti hänet.

Valitsit sitten kaupungin vihatuimman ammatin, sanoi tuttava, kun Hermunen pääsi unelmiensa työhön.

— Olen työskennellyt elokuun puolivälistä asti kaupungin pysäköinnintarkastajana. Se on ihana työ!

Kännykän sports tracker -sovellus näyttää työpäivän päätteeksi 15—17 kilometriä. Vanhemmat miehet pysähtyvät kertoilemaan lapsenlapsistaan.

— Minua on halattu töissä, monta kertaa.

Ani harva suhtautuu häneen negatiivisesti. Toisinaan ihmisten selitykset huvittavat parkkipirkkoa.

— Kerran eräs mies sanoi minulle, enkö ymmärrä, ettei hän ole voinut olla kauaa poissa, koska konepelti on vielä lämmin.

Matka on vielä kesken mutta olo on hyvä

Keväällä Hermunen muutti Korialle. Rivitaloasunto on muuttunut kodiksi.

Olohuoneessa on sisustusteksti ”live well, laugh often, love much”. Seinillä on abstrakteja akryyliteoksia, jotka Hermunen on maalannut.

Maalaaminen on hänelle terapiaa.

Psykoterapiassa hän käy nykyisin kerran viikossa. Hermusen mukaan hänen matkansa on vielä kesken, mutta hänellä on nyt hyvä olla.

Pelotkin ovat suurimmaksi osaksi poissa.

Paras palaute on tullut läheltä.

— Tyttäreni sanoi minulle: ”Äiti, olet muuttunut.”


Minna Hermunen

Syntynyt Kouvolassa vuonna 1965. Asuu Korialla.
Aikuinen tytär.

Koulutukseltaan hammashoitaja ja koulunkäynninohjaaja.

Työskentelee pysäköinnintarkastajana Kouvolan kaupungin palveluksessa.

Kirjoittanut ajatelmia sisältävän Aatosten virtaa -teoksen (Mediapinta 2017) ja omakohtaisen teoksen Hymyn takaa (Mediapinta 2017).

Rakastaa elämää.

Inhoaa epärehellisyyttä.

Ihmettelee, kuinka monimutkainen ihmismieli on kaikessa yksinkertaisuudessaan.