Komisario pidätettiin jo virastaan

Itä-Suomen poliisin apulaispoliisipäällikkö Kai Markkula sanoo, että komisario Timo Elasvuo on pidätetty virantoimituksesta kuluvan heinäkuun alusta lukien. Sitä ennen Elasvuo oli tehtävistään kahdeksan kuukauden mittaisella virkavapaalla, jonka aikana hänen tapaustaan tutkittiin.

Pitkään poliisissa palvellut Elasvuo sai maanantaina 55 päiväsakkoa käsittävän tuomion käräjäoikeudesta. Hän sai tuomiot ampuma-aseisiin liittyvistä väärinkäytöksistä.

Elasvuon tuomio tuli virkavelvollisuuden rikkomisesta, kavalluksesta ja ampuma-aserikoksesta.

Kai Markkula sanoo, että käräjillä tuomion saaneen komisarion tilanteeseen palataan sitten, kun maanantainen tuomio saa lain voiman. Tuomiosta on luonnollisesti mahdollista valittaa.

Aikaa tyytymättömyyden ilmaisemiseen on seitsemän vuorokautta. Tämän jälkeen osapuolilla on aikaa valittaa oikeuden päätöksestä 30 vuorokautta.

— Elasvuon paluuta tehtäviinsä arvioidaan vasta sen jälkeen, kun oikeuden maanantainen päätös saa lopullisesti lain voiman. Katsotaan ensin ollaanko käräjäoikeuden päätökseen tyytymättömiä, Kai Markkula sanoo.

Risto Leppänen

Risto Leppänen

Uusimmat uutiset